Kestilän 1800-luvun puolivälissä rakennetun kirkon tiettävästi ensimmäisen vaivaisukon teki Juho Rasinkangas. Tuon ukon ura kuitenkin päättyi 1880-luvulla eikä ”Köyhästä Matista” ole sen koommin kuultu. Vuonna 1895 Juho Heikinpoika Myllyoja valmisti sille seuraajan, joka toimittaa virkaansa vielä 123-vuotiaanakin.
Pitkäkätinen Kestilän ukko on yksi reilusta sadasta nykypäivään säilyneestä suomalaisesta vaivaisukosta. Ukkoja ovat koetelleet niin säät kuin ryöstäjät ja muut ilkivallantekijätkin, sillä vaivaisukkojen tehtävänä on ollut kerätä rahaa seurakunnan vähäosaisimmille kirkkojen pihamailla.
Vuonna 1926 Kestilän kirkon vaivaisukon keräämät varat kävivät verrattain vähäisiksi ja ukon kunto alkoi muutenkin rapistua, joten se siirrettiin kirkon vintille lomailemaan.
Kirkkoa kunnostettaessa 1954-1955 myös vaivaisukko sai osakseen ansaittua huomiota. Pintaremontin jälkeen mustiin pukeutunut ukko palautettiin kirkon tienpuoleisen oven kohdalle portin pieleen.
Ukko on uransa aikana kohdannut monenmoista kiusantekijää, mutta vasta vuonna 1986 se joutui jättämään asemapaikkansa pihamaalla jouduttuaan pahoinpitelyn kohteeksi. Viattoman ukon päälle oli kesäisen yön synkkinä tunteina syljetty ja sen käsi oli murrettu. Ukko tuotiin toipumaan kirkon eteiseen, jossa se tänä päivänä hyväkuntoisena tervehtii tulijoita tuima ilme kasvoillaan.
Kestilän 160 senttimetriä pitkä vaivaisukko on puettu mustaan, pitkäliepeiseen takkiin, mustiin housuihin ja mustaan lierihattuun. Sen nyrkkiin puristetut kädet ja tiukkailmeiset kasvot hohtavat valkoisina. Peltivahvisteisessa rintamuksessa on kolikon mentävä kolo. Onton mahan sisältöön pääsee käsiksi avaamalla vyössä roikkuvan lukon.
Vielä vuonna 2008 vaivaisukko valjastettiin keräämään varoja Kirkon ulkomaanavulle kansainväliseen diakoniaan. Nykyään se huolehtii pääasiallisesti kirkon eteisessä olevan korttimyynnin tulouttamisesta seurakuntamestarin avustuksella.
Seinään pultattunakaan vaivaisukko ei ole malttanut pysyä aloillaan. Loppuvuodesta 2000 se lähti 36 muun vaivaisukon sekä Soinin vaivaisakan kanssa näyttelyyn Seinäjoelle, josta matka jatkui Helsinkiin.
Kestilän ukolle ei kotimaan valloitus kuitenkaan riittänyt, vaan se matkasi vielä edustamaan supisuomalaisia vaivaisukkoja Pohjois-Italiaan ja Vatikaaniin saakka. Reissultaan se kotiutui Lahden näyttelyn kautta vuoden 2002 loppupuolella. Malttaakohan vireä vanhus nyt pysytellä Kestilässä vielä toiset sata vuotta?
Lähteet: Tapio Leinonen: Kirkosta ja kirkon juurelta, Kaija Santaholma: Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät.