Lapsi tai nuori ei ole kykenevä rajoittamaan omaa älylaitteiden käyttöään. Ja heti alkuun pitää mainita, että parannettavaa olisi myös aikuisilla.
Mutta juuri kasvavan lapsen kohdalla asiasta on vahvaa tieteellistä näyttöä. Kyky asettaa rajoja itselleen kehittyy ihmisen etuotsalohkossa, joka kehittyy jopa 25-vuotiaaksi asti. On siis kohtuutonta vaatia, että lapsi osaa itse säännöstellä ruutu-aikaansa. Vastuun on oltava aikuisella.
Älylaitteet ovat addiktoivia. Jotain kertoo sekin, että suomalainen pelitalo Supercell tahkoaa poskettoman kovaa tulosta vuodesta toiseen.
Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla, että Supercell on tehnyt kahdella pelillään enemmän rahaa kuin mitä Lucas Filmsin jättituotanto Star Wars on kerännyt yhdeksästä elokuvasta lipputuloja. Samassa uutisessa Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen kertoi, että yhtiön Brawls Stars -peliä pelaa kymmenesosa koko maailman väestöstä, eikä kyseisen pelin lukuja ole käytetty edellä mainitussa Star Wars -vertauksessa.
Bisnes kukoistaa ja yhteisöveroa yhtiö maksaa viime vuoden tuloksestaan 100 miljoonaa euroa, mikä on ilman muuta ihan mielettömän hyvä asia.
Mutta peleillä on vaikutuksensa. Jokainen kasvavan lapsen vanhepi huomaa muutoksen, mikä lapsessa syntyy pitkäksi venyneen ruutuajan jälkeen. Levottomuus kasvaa ja lapsesta tulee ärtynyt. Ruutuaika on usein pois liikunnalta tai nukkumiselta, jotka molemmat ovat ihmisen kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Mutta älyaika on tullut jäädäkseen, ja se on tuonut meille haasteiden lisäksi hurjasti erilaisia mahdollisuuksia. Jälleen kerran avainsana lienee tolkku. Kohtuus kaikessa – myös ruudun ääressä istumisessa auttaa pitämään mielenterveysongelmat loitolla.