
Viime viikonloppuna vietettiin lukuvuoden päättäjäisiä. Monet saivat valkolakin ja monet valmistuivat ammattiin. Lehdet esittelivät komeita ällärivejä kirjoittaneita. Joissakin medioissa nostettiin esiin myös muilla kirjaimilla ylioppilaaksi kirjoittaneet. Lukioista ja ammattioppilaitoksista valmistuneita oli noin 60 000. Tämän luvun taakse kätkeytyy yhtä monta kertomusta. Jokainen valmistunut on oman elämänsä sankari. Hetken aikaa on mahdollista vetää henkeä ja levätä. Sen jälkeen on aika suunnata elämässä eteenpäin. Monelle suunta on tiedossa ja ainakin yhtä monella suunnasta ei ole mitään tietoa.
Omista lakkiaisista tulee tänä vuonna kuluneeksi tasakymmeniä. Heti koulun päättymisen jälkeen ryhmä hajaantui kukin omaan suuntaansa. Muutaman kanssa pidettiin yhteyttä, mutta oli suuri joukko koulutovereita, jotka kohtasin lakkiaisten jälkeen ensimmäisen kerran vuosikymmen sitten.
Jaoimme kokemuksia siitä mihin elämä oli meitä vienyt ja miten kohdellut. Koko ihmiselämän kirjo oli meidän joukossamme. Osan meistä elämä oli vienyt kauas Oulussa ja osa asui edelleen kotiseudulla. Eletty elämä näkyi entisissä koulutovereissa. Osaa heistä oli vaikea tunnistaa ja joitakin jopa vaikea muistaa.
Jokaisella meistä on elämässä oma polkumme. Me luomme sen itse ja monet ulkoiset tekijät vaikuttavat siihen, millaiseksi se muodostuu. Olen usein pohtinut mitkä ovat ne asiat ja tilanteet, jotka meidän elämänpolkuumme eniten vaikuttavat. Meidän valintamme, tekemisemme ja tekemättä jättämiset muovaavat joka tapauksessa meitä ajan mittaan.
Tärkeissä elämän käänteissä, kun emme tiedä mihin suuntaan jatkaa, ei pidä kiirehtiä. Toisaalta ratkaisua ei saa jättää tekemättä. Mistä tietää milloin tehdä ratkaisu ja milloin odottaa. Siihen ei ole oikeaa vastausta.
Jos valitsemme väärin tai valinta ei vie meitä siihen suuntaan kuin toivoimme saamme huomenna tehdä uuden valinnan. Tutun aamuvirren lause: ”Joka aamu on armo uus”, on hyvä ohje. Toinen ohje tulee Livingstonen veisusta: ” Anna mun etsiä ja olla epävarma”.
Toivotan kaikille koulunsa päättäneille oman elämänne sankareille onnea, Jumalan siunausta ja menestystä valinnoissanne ja koko elämässänne.