Siikajoentie voitti Maaseudun Tulevaisuuden järjestämän Suomen surkein tie tittelin Olli Alakorvan kuvalla, minkä kansa äänesti Suomen surkeimmaksi kylätieksi. Ja onhan tämä tie kuin äkkinäisen perisuomalainen jenkka: hyppy, hyppy, pomppu, hyppy, hyppy, pomppu, väistö, väistö, hyppy, hyppy, pomppu.

Toisin kuin Raahe–Ylivieska alueen aluevastaava Toiviainen väittää Siikajokilaaksossa 16. marraskuuta, tätä kunnostettua eli toisinsanoen päällystettyä tietä on kummassakin päässä noin 2,5 kilometriä, ei suinkaan 4 kilometriä. Eli surkean tien osuus on noin 11 kilometriä. Ja ehkä siinä on vain kaksi lyhyttä kuohukohtaa: kumpikin pituudeltaan reilut 5 kilometriä. Sehän on vähän mihin sitä pituutta vertaa. Ihan niin kuin sekin, että ongelma on vain syksyisin ja keväisin. Näin kun elämme ilmastonmuutoksen aikaa, mekin olemme menossa siihen, että meillä on vain kaksi vuodenaikaa: syksy ja kevät. Ja se, että siihen pari nuppikuormaa ajetaan mursketta ei todellakaan auta.