Lukijalta
Mielipide

Asiat eivät ta­pah­du, niitä tehdään

Kun kerron tapaamalleni ihmiselle, että Pyhännällä on 1 600 asukasta, kommentti voi olla, että eihän siellä sitten ole mitään. Yleensä pääsen kertomaan, että onhan meillä kaikkea mitä tarvitsee. Työpaikkaomavaraisuus on Suomen korkein, kunnallisvero on Pohjois-Pohjanmaan alhaisin. Meillä on erittäin toimivat varhaiskasvatuksen tilat, uusi liikekeskus, sopivan kokoinen yhtenäiskoulu, hyvä valikoima tontteja kylän pinnassa, järvi keskellä kylää, uusia vuokra-asuntoja, mainio kirjasto ja sopivat kyläkaupat.

Harrastusmahdollisuudet ovat huippuluokkaa: viihtyisä kuntosali laajennetun liikuntahallin kyljessä, Pohjois-Suomen paras jalkapallokenttä, erinomaiset frisbeeradat, uimarannat ja beachvolley-kentät, koirapuisto, upouusi liikennepuisto ison leikkikentän yhteydessä, kovassa käytössä oleva kahden kilometrin hiihtolatu, hillasoita ja marjametsiä, Iso-Lamujärvi rauhallisine mökkirantoineen, kalaisia lampia, metsästysmaita, luontopolkuja ja laavuja. Kaikki tämä on saavutettavissa kävelymatkan päässä.

Eikä kehitys ole pysähtymässä, valokuitua vedetään Pyhännän alueella tuleva kesänä halukkaille, uusista rivitaloasunnoista on suunnittelukilpailu menossa, tontteja kaavoitetaan. Pyhännän kunnassa syntyi enemmän ihmisiä kuin kuoli vuonna 2020. Se on näillä leveyksillä harvinaista.

Mikä tekee Pyhännästä erinomaisen paikan? Ihmiset, kuntalaiset. Pyhännältä on löytynyt aina ihmisiä, jotka ovat halunneet edistää oman asuinpaikkansa parasta. Kunta onkin ihmisiä varten, ei päinvastoin. Pyhäntäläiset eivät ole odottaneet apaattisina, että valtio tulisi ja pelastaisi meidät. Riskejä on otettu, vastuuta on kannettu työpaikoilla, luottamustehtävissä ja vapaa-ajalla. Kunnassa tehdään merkittäviä päätöksiä kunnanhallituksessa ja -valtuustossa, lautakunnissa sekä vuokrataloyhtiön, teollisuushalliyhtiön ja vesiyhtiön hallituksissa.

Tätä työtä pitää jatkaa. Sitä tekevät tavalliset kuntalaiset, kukin vuorollaan kykyjensä mukaan. Asiat eivät vain tapahdu, niitä tehdään. Kunnallisvaalit ovat ovella. Lähde ehdokkaaksi ja pääset kantamaan vastuuta.


Tuomas TuuliPyhännän Kokoomuksen pj