Ruukissa hevosia valmentava Mauri Jaara on saanut hiottua ravitauon aikana tallinsa kaluston huippuiskuun. Maanantaina Oulun Äimärautiolla Jaaran neljästä valmennettavasta kolme voitti lähtönsä, jonka lisäksi Janne Lukkarin ajama Cheval De Fer 17,6a sijoittui amatööriohjastajien SM-liigalähdössä kakkoseksi.
Voittoisat ajokit olivat oululaisen G.I.Joe Teamin omistamat G.I.Joe Sisu 17,0a sekä kahdella voitolla Suomessa aloittanut norjalaistuonti Lastsundayinmay 15,0a. Vakuuttavimmasta voitosta vastasi ylivoimavoittoon päätöslähdössä karannut Asterisque 15,6a. Voitto oli Lamujoen Perhekodit Oy:n omalle kasvatille yhdeksäs perättäinen. Ainoa tappio on tullut uran ensimmäisessä startissa pienen varustekömmähdyksen takia.
– Harmittavasti hevosta ei ole maksettu mihinkään ikäluokkalähtöön, mutta hyvä hevonen juoksee rahansa muissakin lähdöissä, arvioi Jaara voittajahaastattelussa.
Illan neljännen voittonsa Jaara narutteli lainakuskina Jullen Ekolla 27,7.
Siikalatvan hevosista Milla, Raija ja Pekka Jarvan Excel Porsche 18,2a oli ryhmässään neljäs Ville Pohjolan ajamana. Siikajoelta samassa lähdössä kilpaili Tamara Väänäsen Manifican. Takasuoralla laukalle sortunut tamma oli seitsemäs ajalla 22,8ax.
Siikajoen hevosista astetta paremmin menestyi Tuula Korhosen Classic Soul. Ilkka Korhosen luotsaama tamma oli amatööriohjastajien SM-liigassa kuudes ajalla 17,8a.