Päivää. Kunnallisvaaleihin tässä ehdokkaita kerätään. Lähtisitkö ehdolle? No en varmasti! Minä sen siihen soppaan itseäni laita!
Kun vaalit on käyty ja valtuusto hoitaa parhaansa mukaan kaikkien yhteisiä asioita, jupistaan: Kyllä tekevät tyhmiä ja huonoja päätöksiä. Pitäisi itse olla hoitamassa hommat ja tuomassa järjen valoa asioihin.
Kohta käytäviin kunnallisvaaleihin on kuuleman mukaan ollut edelliskertaa vaikeampi saada ehdokkaita. Muistaakseni tilanne oli sama neljä vuotta sitten. Jostain syystä demokraattisen järjestelmän tärkeä tehtävä ei kiinnosta, vaikka se antaisi jupisijoillekin mahdollisuuden lähteä laittamaan hommat kuntoon.
Ennen vanhaan kunnanvaltuutettu oli arvostettu henkilö. Kyllä nykyisinkin heidän työtään pidetään tärkeänä, mutta he saavat niskaansa entistä enemmän kylmää vettä. Arvostelu varsinkin somessa voi olla tiukkaa ja joskus likaista. Lisäksi valtuutetut tekevät paljon töitä – posti kantaa kokouksia varten paksut niput asiakirjoja, joihin tulisi tutustua perusteellisesti kaiken oman työn ohessa. Ei siis ihme, että jo ehdokkuus tuntuu vaikealta.
Demokratia ei pysy itsestään. Se tarvitsee tekijöitä. Se tarvitsee vaaliehdokkaita, valtuutettuja, lautakuntien jäseniä ja muita aktiiveja. Se tarvitsee äänestäjiä. Oman vaalilippunsa pudottaminen uurnaan on tavallisen kansalaisen tärkein demokratiateko. Demokratian ytimessähän ovat vapaus äänestää ja vapaus asettua ehdokkaaksi.
Äänestäjä antaa ehdokkaalleen valtuuden toimia tärkeinä pitämiensä asioiden eteen. Vaikka politiikassa muisti on lyhyt, on äänestäjällä silti tapana seurata, miten valtaa käytetään. Vastuullinen valtuutettu tuo päätöksissään omat näkemyksensä avoimesti esille ja muistaa, mitä varten hänet on päättäjäksi nostettu. Ei etsimään yksityistä hyvää, vaan rakentamaan yhteistä hyvää.