Se on kuulkaa jouluaatto. On siis loistava aika kilauttaa päivän odotetuimmalle vieraalle.
Siikajokilaaksosta terve! Mikä on Joulupukin päivän kunto?
– Mikäpä tässä. Kunto on hyvä. Hyvä kun otit puheeksi. Pukki on aloittanut sellaisen kunnonkohotuskampanjan. Ilmeni sellainen pienen pieni aikuisiän diabetes, jota sokeritaudiksi kutsutaan täällä Korvatunturilla. Nyt marraskuusta lähtien olen harrastanut jumppaa. Aamulla työnnetään nelinkohtin 10 etunojapunnerrusta. Ja kun pukinpostiin tulee tuo Siikkis, niin ilokseni totesin, että sielläkin on ollut onnistunut kuntokampanja.
Millainen joulu on tulossa? Ovatko Siikajokivarren lapset olleet kilttejä?
– Kyllä on ollut. Ei mitään hämminkiä sillä puolella. Meillä on jatkuva valvonta päällä ja aivan jees on mennyt kainin puolin.
Entäpä aikuiset? Tuleeko pehmeää vai kovaa pakettia tai lähteekö yhteenkään osoitteeseen pelkästää risuja?
– Vanhempien osalta asiat on hyvin ja heille tärkeintä on hoitaa asiat niin, että lapset ovat kilttejä. Jos lapsi on tuhma, on aikuisella peiliin katsomisen paikka.
Miltä alueemme vuosi on mielestäsi näyttänyt?
– Oli kova kolaus oli Pukille tämä Kylmäsen tehtaan tulipalo. Toivotaan, että Siikalatvan perinteinen lihanjalostustehdas saadaan vielä pystyyn, vaikka siellä laitetaankin Petterin kavereita lihoiksi. Kylmäsen tehtaan rakentaminen on Pukin omalla toivelistalla.
Alueelle on pystytetty ja kaavoitettu tuulivoimaa. Aiheuttavatko tuulimyllyt lentävälle valjakollesi vaikeuksia, vai onko voimalat piirretty valmiiksi karttaan?
– Kyllä nykyteknologia pelaa Korvatunturilla, eli myllyt pystytään hyvinkin väistelemään. Hyvä, että niitäkin tulee, kunhan ei koko Suomea rakenneta täyteen. Suunnistaminen on siirtynyt digiaikaan. Meillä on GPS-paikantimet ja muut vehkeet.
Selitäpä nyt ihan itse, miten on mahdollista käydä maailman jokaisessa kodissa yhden vuorokauden aikana? Osaatko matkustaa ajassa?
– Se on uskon asia. Jos tarpeeksi uskoo, siitä selviytyy. Ihan normaalijuttuja ne on. Emme matkusta ajassa.
Minkälaisilla eväillä matkasta selviää? Riittäneekö aamun riisipuuro?
– Kyllä se perinteisesti on riittänyt. Muori on hyvä keittämään. Riisipuuro tehdään täysmaitoon ja voita sekaan. Se pitää yläilmoissa ja tien päällä.
Millä mielin olet seurannut kuluneen vuoden aikana maailman menoa. Huolettaako mikään tai antaisitko ohjeita tavan kansalaisille tai kansalaisten asioista päättäville naisille ja miehille?
– Yleinen tilanne on vähän levoton, mutta kyllä se siitä vielä lutviutuu. Joulumieltä ja hyvää tahtoa vaan kaikille.
Saitko itsenäisyyspäivänä Suomi 100 -tekstaria?
– Kyllä se sellainenkin tuli. Meillä on Korvatunturilla oma operaattori ja sieltäkin tuli. Sain kaksi viestiä, joten annoin toisen Muorille, kun sillä ei ole kännykkää.
Miten vietit muuten itsenäisyyspäivää? Olet kuitenkin jonkin verran Suomea varttuneempi.
– Linnanjuhlat jäi väliin, tällä kertaa ei tullut kutsua. Ihan normaalisti meni omalta osaltani.
Painavatko ikävuodet kintereissä?
– Ei paina. Aivan vetreä olo se on, niin kuin aluksi oli puhetta. Jokaisen kannattaa kuntoilla niin jaksaa.
Miten pitkät torkut pitää ottaa aattoaamusta yömyöhään kestäneen reissaamisen jälkeen?
– Ihan normaalit yöunet riittää.