Lukijalta
Kolumni
Tilaajille

Ei ole täällä mitään pysyvää

Ensimmäiset elinvuoteni asuin kylän rautatieaseman lähellä ja muutaman vuoden asemarakennuksessa. Tuolloin asemalla pysähtyi lättähattu kaksi kertaa päivässä. Tavarajuna kävi arkisin radan pääteasemalla. Rata oli rakennettu runsas kymmenen vuotta aiemmin puutavarankuljetukseen.

Lapsuuteni talvista on jäänyt vahvasti mieleen puutavaran lastaukset ratapihalla. Suuria hakkuita oli lähistöllä. Moni laaja metsäalue muuttui ”Osaran” aukoiksi. Kaadetut puut lastattiin junaan ja vietiin tehtaille. Suuret nosturit nostivat autoista ja traktoreista koko nipun kerralla junan vaunuun. Tavarajuna vei kymmeniä vaunuja päivittäin täynnä puuta kohti etelää.