Pääkirjoitus

Eikö pysyvää aikaa saada?

Pyhänä koittaa taas se päivä, kun suomalaisia kiusataan taas kellojen siirtämisellä.

Vaikka kyseessä on vaatimaton tunnin muutos, eikä aikaero vastaa isojen merien yli lentämistä, niin siitäkin huolimatta kesäaikaan siirtymistä pidetään varsin yleisesti järjettömänä.

Asiaa pohditaan toisinaan ihan Euroopan unionin tasolla ja Suomen kannalta paras päätös olisi siirtyä Keski-Euroopan aikaan ja pysyä siinä. Näin kelloa siirrettäisiin tunnilla taaksepäin, mikä takaisi valoisammat aamut, kun ihmiset lähtevät töihin. Vastaavasti hämärämmät illan tunnit parantavat sekä aikuisten että lasten mahdollisuutta mennä aikoinaan nukkumaan.

Koska Keski-Euroopan aikaan siirtyminen on toistaiseksi vasta iltavirkkujen ihmisten unelmissa, siirretään pyhäaamuna taas kelloja tunnilla eteepäin ja maanantaiaamuna töihin lähtiessä ihmetellään miksi väsyttää.

Löytyisikö jostain poliitikko tai ryhmä poliitikkoja, jolla olisi taitoa ja ennen kaikkia tahtoa saada muutos aikaiseksi? Pienemmistäkin asioista on mekkalaa pidetty.