Elämä unel­mien vas­tai­ses­ti ei ole kivaa – on tärkeää luottaa omaan jut­tuun­sa

Laura Peippo yllytti Gumeruksen koululaiset unelmien pullisteluun. Mukaan ehti myös rehtori Jusa Honkala.
Laura Peippo yllytti Gumeruksen koululaiset unelmien pullisteluun. Mukaan ehti myös rehtori Jusa Honkala.
Kuva: Kirsi Junttila

Hyvinvointi on päivän sana, mutta mitä hyvinvointi on? Siitä liikunta-alan yrittäjä Laura Peippo Leviltä kävi kertomassa Gumeruksen koulun oppilaille.

– Tekee asioita, jotka ovat merkityksellisiä. Jos itselle tärkeitä asioita ei tee, ei ole hyvä olo, vaikka kävisi kuntosalilla, vastasi Peippo.

– Nykyään ihmiset odottavat, että jos käy kuntosalilla, tulee parempi olo. Mutta jos elämässä muut asiat ovat huonosti, ei ole hyvä olo. Ja toisinpäin, hän jatkoi.

Hyvinvoinnin kannalta tärkeää on pitää yllä unelmiaan ja pyrkiä niitä kohti. Jos unelmat murskautuvat, voi elämä mennä ihan risaiseksi. Sen on 28-vuotias Peippo itse kokenut.

ADHD-diagnoosin saanut nuori Peippo haaveili ammattilaisurheilijan urasta. Yläkoulun opettaja vahingossa murskasi haaveen, ja saman tien meni motivaatio kaikkeen.

– Luovutin urheilun suhteen ja minusta tuli kouluhäirikkö. Ajauduin huonoille teille. Kun luovuttaa unelmasta, niin elämän pohja romahtaa, Peippo totesi.

Perustus piti rakentaa uudestaan ja siihen tarvittiin muutto Ivaloon, jossa Peippo tentti peruskoulun läpi. Lopulta hänestä tuli ravintolakokki, oli siinä hyvä ja kokkasi ympäri maailmaa.

– Unelma ei ollut olla kokki. Itse asiassa inhosin, mitä tein. Elämänilo ja -halu katosivat ja halusin lopettaa elämäni, hän kertoi.

Pelastus löytyi liikunnasta. Vanha halu treenata heräsi henkiin.

Peippo opiskeli personal traineriksi ja meni Levin kuntosalille töihin. Työ oli niin mukavaa, ettei se edes tuntunut työltä. Peippo innostui ihmisten ohjaamisesta ja alkoi opiskella liikuntaan ja urheiluun liittyviä asioita.

Nyt Peippo on yrittäjä ja hänellä on kaksi kuntosalia ja joogastudio, hän valmentaa, kirjoittaa blogia kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja kiertää puhumassa hyvinvoinnista ympäri Suomea.

– Yrittäjänä olen laajentanut toimintaa. Sitä en olisi voinut tehdä, jos en rakastaisi alaa.

Nuoria Peippo kannustaa pitämään kiinni unelmistaan, sillä kukaan muu ei tiedä, mikä ala itselle sopii. Jos elää oman unelmansa vastaisesti, ei elämästä nauti.

– Älä anna muitten mielipiteiden vaikuttaa unelmaasi, älä ikinä luovuta siitä. Elämä on siistiä, kun tekee mitä rakastaa, Peippo rohkaisi.