Minua on pitkään puhutellut ajatus elämän yksinkertaistamisesta ja ylimääräisen karsimisesta. Koen usein, että nykyelämä on minulle jotenkin ”liikaa”. Liikaa asioita hoidettavaksi, liian paljon vaihtoehtoja valittavaksi, liian kiirettä. Haikeana muistelen, näin keski-ikäisenä, vanhaa aikaa, jolloin elämä tuntui olevan yksinkertaisempaa mutta kuitenkin ehkä jollain tapaa rikkaampaa: oli enemmän aikaa kohtaamiselle, kyläilylle, pysähtymiselle. Ei ollut verkkoa ja somea, vaan asiat ja kohtaamiset hoidettiin kasvokkain ja konkreettisesti paikan päällä. Kaupoissa ei ollut kymmeniä vaihtoehtoja samaa tuotetta – vaan yksi, kaksi tai muutama, ja sillä pärjättiin.

Jotain tästä vanhasta konkreettisesta, ja tietyllä lailla yksinkertaisemmasta, elämäntavasta kaipaan. Samalla tajuan, ettei takaisin ole enää paluuta, ja osaltaan esimerkiksi verkkopalvelut ovat helpottaneet elämää.