Siikajoen rantamia ajellessa ei ulkokyläläinen useinkaan tiedä, missä yksi kylä loppuu ja toinen alkaa. Vanhat koulupiirirajat auttavat erottamaan esimerkiksi Pihkalan eli Pihkalanrannan ja Väyrylän eli Väyrylänsaaren kylät toisistaan.
– Myllylän kujansuu taisi olla kirkonkylän raja, ja kumpaankos koulupiiriin kuului täällä päässä se Kaarteen talo? Kauppiset kävi ainakin koulunsa Väyrylässä, Ali-Pihkalaan kokoontunut, varttunut mieskolmikko pohtii.
Tapani Alasalmi, Miikka Kiiskinen ja Veijo Riikonen palauttavat kilvan mieliin kotikyliensä takavuosikymmeniä. Kouluja oli parhaimmillaan kolme: Väyrylän koulu, Pihkalassa Selkälä sekä Lievoperän lasten supistettu kansakoulu Rojolassa.
Yksi Väyrylän pitkäaikaisista opettajista oli Elli Alasalmi, joka ehti opettaa useamman sukupolven. Puoliso Kalevi ansioitui urheilukentän puuhamiehenä. Kylällä toimi jonkin aikaa jopa oma urheiluseura, Väyrylän Kisa-Veikot.
– Pussitappelu oli yleisurheilukisoissa yhtenä lajina, ne ottelut oli aivan mahtavia, Riikonen muistelee lapsuusvuosien kisoja.
Sittemmin olleet opettajat, kuten Jouko Väyrynen, Aimo Suorsa ja Raimo Tieva, ovat tuttuja myös kunnallisen päätöksenteon puolelta.
Selkälän koulussa opettajakunta vaihtui tiuhaan. Yksi opettajista oli Ilona Leiviskä, jonka kurinpidon muistaa joen toiselta puolen koulua käynyt Kauko Keränen.
– Kyllä tuli Selkälässä yksi nurkka tutuksi, kun sitä puoli tuntia tuijotteli, tänä vuonna 80 vuotta täyttävä mies muistelee.
Sodan jälkeinen aika oli toden totta sellainen, ettei opettajan auktoriteettiä sopinut kyseenalaistaa millään tavalla, vaan opettajalle pokattiin niin koulussa kuin kylätiellä.
Selkälä hiljeni opetuskäytöstä jo 1970-luvulla, puukoulusta kivikouluksi muuttunut Väyrylä vasta 2004.
Herätysliikkeistä lestadiolaisuus on näkynyt Pihkala-Väyrylän alueella vahvimmin. Alueella on asunut useampia merkittäviä saarnamiehiä, kuten Väinö Ojala ja Alpo Pikkarainen.
Maamiesseura piti pitäjän taloissa viihteellisiä ja opetuksellisia tupailtoja. Tanssilavoja ja seurantaloja ei ollut, mutta Hakkararaisen männikön tasainen kangas kielii vanhasta tanssitanhuasta.
– Väyrylän koululla pitivät rammaritansseja, mutta ne oli semmosia kiellettyjä. Minä kun olin niin poikanen, etten päässy sissään, Alasalmi hörähtää.
Selkälässä on tehty jopa lasikuituveneitä ja Eila Pihkakosken mieleen ovat jääneet koululla pidetyt urheilukerhot. Lentopalloharrastajan peli-innokkuus on nimittäin niitä peruja.
– Päiveröisen Irman kanssa pidettiin lentistä entisessä yläluokassa. Alaluokassa oli pingispöytä ja eteisessä painonnostoa, Pihkakoski kuvailee sittemmin seurakunnan kesäkotina palvellutta tilaa.
Pihkala-Väyrylän asukkaat ovat tottuneet elämään kyliä halkovan joen mukaan. Joen etelärannalle ei ollut ennen 1960-lukua kiinteää tieyhteyttä, joten renkkusiltoja oli useita. Ne purettiin aina jäidenlähdön ajaksi. Silloin oltiin motissa.
– Oli ne käsittämättömiä aikoja, mutta ihmiset elivät yhtä onnellista elämää, eivätkä olleet niin ahistuneita. Osattiin arvostaa pieniäkin asioita, Riikonen ihmettelee.
Sähköä ei ennen 50-lukua ollut, puhelimia vain muutamissa taloissa. Niistä yksi Ali-Pihkalassa, jonka pirtissä saattoi istua joukko kyläläisiä kaukopuhelua odottamassa.
Kiiskinen muistaa soitelleensa silloisen hellun, nykyisen vaimonsa kanssa kaupan puhelimesta. Kauppojan onkin ollut ajan saatossa useampia.
– Tupalan Kaija alotti nyssykkäkaupan pidon vuosisadan alussa. Huovisen Yrjö sodan jälkeen. Hän vei paljon tavaraa Hyvölänrannankin savotoille, Keränen muistelee.
Yli-Pihkalassa oli Osuuskaupan myymälä, Hilarin talossa kauppaa pitivät Kanaset ja joen toiselta puolen löytyi myös Koskisen kauppa.
Maatalouden ja metsätalouden ohella alueen yritystoimintaan kuului viime vuosisadan alkupuolella mm. tiilitehtailu ja sitäkin enemmän tervanpoltto. Suutarit ja sepät löytyivät likeltä. Autoilijoita ja vesimyllyjä oli useampia.
Nykyisen Piippolaan vievän sillan lähettyvillä sijainneella Pihkakosken voiman myllyllä oli myös raamisaha.
Mylly paloi, mutta sille kaivettu uoma on näkyvissä edelleen.
Yksityisten vesimyllyt ja tuulivoimalat jauhoivat tiloille sekä energiaa että vettä ennen sähkö- ja vesilinjojen rakentamista.
Uljuan altaan rakentaminen ei välttämättä ole ollut kaikille mieleen, mutta se toi kuitenkin töitä ja parannuksia kulkuolosuhteisiin.
Renkkusillat kävivät uusien siltojen ja teiden myötä tarpeettomiksi.
Puhtaan käyttöveden puute tuli esiin siinä vaiheessa, kun Lämsänkosken pato rakennettiin ja joen vesi ohjattiin Uljuan täyttökanavaan.
Joen merkitys muuttui.
– Padon myötä loppui virtaama. Se oli pelkkää savivelliä, Yli-Pihkalassa 60-luvulta saakka asunut Kiiskinen tuhahtaa.
Myöhemmin jokeen rakennettiin pohjapatoja ja vedenlaatukin on parantunut.
Tarkkaa väkilukua ei tiedetä, mutta hurjasti se on laskenut, kuten muuallakin. Onneksi löytyy vielä jokunen lapsiperhe, lisää kaivattaisiin.
– Kouluikäset on hävöksissä, hilijaseksi vetää kylät.
Yhdistystoimintaa ei juuri ole. Moni käy kirkolla harrastuksissa, sentään 4H:n heppakerholaiset kokoontuvat Pihkalassa viikottain.
Maamiesseuran kuivaaja seisoo toimettomana, eikä seurasta, saati sen jäljille perustetusta kyläyhdistyksestä ole kuultu viime vuosina. Tarvitaan veturi tai yhteinen tavoite, jotta väki saadaan koolle ja puhaltamaan yhteen hiileen.
Vuosikymmen takaperin touhuttin laajakaistaa. Siitä vielä saman verran taapäin junailtiin kylään EU-varoin enemmänkin vipinää.
– 90-luvun kyläprojektissa tehtiin kaikille samanlaiset postilaatikkotelineet. Tuli rullaluistelurata ja pidettiin rosvopaisti-ilta, Eila Pihkakoski luettelee.
Noihin aikoihin kyläläisissä riitti virtaa ja me-henkeä. Maamiesseuran talkooavulla pidettiin Maalaiskartanon yhteydessä vuosittain valtavat ulkoratsastuskilpailut ja joenjäälle tehdyllä luisteluradalla valtakunnallisesti mittavat Ice Maraton-kisat.
– Yhteishenkeä ei ole enää niin kuin oli ennen, kylänmiehet harmittelevat.
Yrityksiä on alueelle kuitenkin syntynyt runsaahkosti vuosituhannen vaihteen molemmin puolin.. Osa niistä on jo kuopattu, osa jatkaa edelleen.
Keräsen Leipomon tuotteet tunnettiin laajalti 80-90-luvuilla. Lisäksi on ollut lasten pihaleikkivälineisiin sekä metalliin- ja maatalouskoneisiin liittyvää tuotantoa, lumirakentamista, musiikkibisnestä, pitopalvelua sun muuta.
Ollutta ja mennyttä, mutta ei kuollutta. Maa- ja metsätalousala on vielä voimissaan, siitä esimerkkinä maatilat, joista suurimpina esi-isien poluilla jatkavat Viitasen että Pikkaraisen suurnavetta.
Paikalliset ovatkin kiitollisia viljelijöille, sillä jokivarren maat ovat hyvät ja niitä soisi hyödynnettävän vielä pitkään.
– Nuorten viljelijöiden usko maatalouteen on ihailtavaa, vaikka mustia pilviä on niin hirviän paljon, Veijo Riikonen toteaa.
Maalaiskartano Pihkalassa ja sen yhteydessä toimivalla ratsutilalla on vuosikymmenten aikana vieraillut tuhansia lapsia ja tuleva leirikesä alkaa olla jo täyteen buukattu.
Eksan taksi kulkee, Tervacrossin radalla pärisevät vuosittain lukuisat enduro- sekä motocrosspyörät, Lähirakentajat rakentaa, KM-Karaoke laulattaa ympäri maata ja paljon jää yrityksiä varmasti mainitsematta. Elämää edelleen yhtä kaikki.