Kuvataideopettaja Elina Karimäellä on ollut kiireinen kevät. Maaliskuussa 50 vuotta täyttänyt Karimäki juhli järjestäen yhteisnäyttelyn ystävän kanssa.
Noin 50 000 valokuvan joukosta parhaiden kuvien valitseminen 50-vuotisjuhlanäyttelyyn oli melkoinen urakka. Karimäki onnistui saamaan taidevalokuvistaan ja ystävänsä, kuvataiteilija Leena Ristolaisen maalauksista kootun näyttelyn esille kotiseudulleen Tuusulaan, hotelli Gustavelundiin.
Valokuvaaminen ja ystävät ovat Elina Karimäen elämässä tärkeitä voimavarojen tuojia. Neurologinen sairaus liittyi matkakumppaniksi kolme vuosikymmentä sitten. Elina ei ole antanut sairauden estää itseään tekemästä asioita, vaikka usein on tarvittu luovuutta haaveiden toteuttamiseen.
– Näyttelyn valmistelu on ollut ihana projekti. Yhteistyössä on voimaa. Oli oikeasti aika hieno tunne, kun ensimmäiset valokuvat menivät avajaisissa kaupaksi.
Elina nautti erityisesti avajaistunnelmasta.
– Avajaiset tekivät minulle hyvää. Ihmiset, joita oli kutsuttu olivat oikeasti rehellisiä, kenelläkään ei ollut tarvetta kehua töitäni säälistä.
Elina Karimäki on kuviensa suhteen äärettömän kriittinen. Hän ei käsittele valokuviaan muutoin kuin enintään rajaten. Tämän artikkelin yhteydessä julkaistavat kuvat ovat rajaamattomia. Mieluisin kuvauskohde on vesi eri olomuodoissaan. Elina arvelee sen juontavan Merikarvialla saaressa vietettyihin kesiin.
– Eri vuodenaikoina kaikki muuttuu niin äkkiä. Yksi pieni hetki ja varjot ovat jo erilaiset, toteaa Elina ja jatkaa luonnon antavan hänelle voimaa.
Elinan kanssa jutellessa ei voi kuin ihmetellä hänen valoisaa luonnettaan ja myönteistä elämänasennetta, vaikka elämä on tuonut mukanaan monenlaista vastoinkäymistä.
– Tunnen kiitollisuutta, kun minulla on näkevät silmät ja näen tämän maailman kauneuden.
Hän hoksauttaa, että esimerkiksi kevään herääminen on joka vuosi erilainen. Elinan taidevalokuviin sisältyy selviytymistarinoita.
Sairastumisensa Elina Karimäki on osannut kääntää oppilaittensa eduksi. Kuntoutettavia kouluttaessaan tai terapeuttina työskennellessään hän on kokenut, että asiakkaiden on helpompi ottaa neuvoja vastaan henkilöltä joka tarvitsee itsekin apuvälineitä.
Terapeuttiset työvälineet voivat olla niinkin yksinkertaiset kuin pelikortit. Helsingissä Käpylän kuntoutuslaitoksessa aivovammapotilaisiin tutustuessaan Elina testasi korttipelin avulla kuntoutettavan toimintakykyä.
– Korttipelissä pystyy arvioimaan sosiaalisuutta, keskittymiskykyä ja hienomotoriikkaa, Karimäki listaa.
Työ toi etelä-suomen tytön 1997 töihin Piippolaan nykyiselle Jedulle. Pian työnantajaksi vaihtui nykyinen Jokihelmen kansalaisopisto. Vaikka työhistoria Siikajokivarressa jäi lyhyeksi, ei Elina ole halunnut palata etelään.
Helsingissä varhaislapsuuden ennen perheen Järvenpäähän muuttoa viettäneelle Elinalle maaseutu edustaa rauhaa ja pysyvyyttä. Hän arvelee kasvaneensa maaseutuhenkiseksi äitinsä kotitanhuvilla Merikarvialla, jonne perhe matkasi pariksi kuukaudeksi lomalle Elinan ollessa vasta kolmen kuukauden.
– Minulla on vahva sosiaalinen elämä täällä. Mihin sitä kotoaan lähtis?
Kotona asumisen eteen Elina Karimäki on joutunut taistelemaan.
– Minua on yritetty monet kerrat laittaa laitokseen asumaan, mutta en ole suostunut.
Lääkärien apuun turvautumisen sijaan Elina tarttuu usein kameraan.
– Olen tullut siihen tulokseen, että paras kipu- ja masennuslääke on valokuvaaminen. Kaikilla on jokin addiktio, minulla se on valokuvaaminen. Kun pääsen sopivissa olosuhteissa kuvaamaan, otan kuvan toisensa perään.
Elina on ollut eläkkeellä vuodesta 2003. Lääkäri olisi aloittanut eläkeprosessin jo aiemmin.
– Olin niin kauan töissä, kun koin, että työ antaa vähintään sen takaisin, mitä työssäkäynti vaatii.
Eläkkeelle jäätyään Elina harrasti maalaamista. Kun käsivoimat ehtyivät, ei hän hetkeen tiennyt, miten toteuttaisi luovuuttaan. Asia ratkesi, kun hän löysi kompaktikameran, jossa on käännettävä näyttö. Näytön avulla kuvaaminen onnistuu niin, että kamera on sylissä.
Itsetunnolle merkittävä asia on, että pystyy tekemään jotain vielä aivan itse. Avustajat ovat Elinan kädet ja jalat. Kuvatessa Elina haluaa olla ehdottomasti yksin.
– Kamera on avannut minulle uuden ikkunan. Kuvaaminen on minulle aivojumppaa kuten toisille on sudokutehtävät, Elina Karimäki hymyilee.
