Riitta Romppasella on edessään muutosten kesä. 26-vuotinen työura opinto-ohjaajana Pulkkilassa alkaa olla loppuunsaateltu ja silmissä siintää lomakauden jälkeen alkava eläkeläisyys.
– Ei opo osaa ajatella pitävänsä lomaa. Vielä heinäkuussa saattaa tulla oppilailta soittoa tai viestiä, että mitä mää nyt teen, Romppanen naurahtaa, mutta lupaa, ettei enää elokuussa kurkistele enää työtä jatkavan tontille.
Romppanen valmistui alunperin suomenkielen opettajaksi ja työskenteli pitkään Oulun yliopiston logopedian laitoksen amanuenssina.
Jo silloin työhön kuului opiskelijoiden ohjaus, joten ei ole ihme, että silmiin osui ilmoitus opinto-ohjaajakoulutuksen hakuajasta.
Koulutus oli Joensuussa, mutta kahden pienen lapsen äiti kiinnostui asiasta siinä määrin, että pisti hakupaperit sisään ajatuksella ”nyt tai ei koskaan enää myöhemmin”.
Kun koulutuspaikan ohella myös asunto ja lasten hoitopaikka järjestyi näppärästi, suuntasi äiti lapsineen Joensuuhun miehen jäädessä työnsä vuoksi Ouluun.
Vuoden kestäneen koulutuksen jälkeen ehdittiin hädin tuskin muuttokärryä tyhjentää, kun tuli kutsu Pulkkilaan. Siellä vastavalmistunutta odotti nyt jo edesmennyt rehtori Kalevi Tikkanen, jolta saatu kannustus antoi tuoreelle opinto-ohjaajalle uskoa omiin kykyihin ja selviytymiseen työssään.
– Minkälaisen opin, avun ja tuen häneltä saikaan, haastateltava kiittelee.
Opinto-ohjaajan tehtävänä on ohjata oppilaita opiskelutaidoissa, sekä opintoihin ja työelämään suuntautumisessa.
Riitta Romppasen mukaan perustyö ei ole vuosien saatossa juuri muuttunut, mutta syksystä 2005 alkaen työtehtäviin mukaan liitetty lukiolaisten ohjaus on tuonut työhön positiivista lisähaastetta.
Sitäkin haasteellisempaa on ollut pysyä mukana tiedonhallinnan teknistymisessä.
Romppanen hymähtää pitäneensä viimeiseen saakka kiinni piirtoheittimestä, eikä olisi halunnut luopua paperisista koulutusoppaistakaan.
Niissä kaikki tieto koulutusaloista ja oppilaitoksista löytyi selkeästi yksien kansien sisästä.
Nykyisin kaikki tieto on netissä ja sillä on sekä hyvät että huonot puolensa.
Koulutustietoja etsiessään nuori voi joutua harhailemaan sinne tänne suuntaavilla verkkopoluilla pitkään, ennen kuin löytää haluamansa. Ja silloinkin saatu tieto voi antaa nuoren kysymyksiin vastauksen vain osittain.
– Oppilaat tarvitsevat melkein enemmän apua tiedon etsimiseen ja ohjausta eri tietolähteiden käyttöön, kuin siihen, miksi he isona alkaisivat.
Mielenmyllerrysten keskellä nuori voi nykyään kääntyä kuraattorin puoleen, jää opolle aikaa perustehtävien hoitoon enemmän kuin ”takavuosina”, jolloin kuraattoria ei vielä talossa ollut.
– Aiemmin nuori saattoi vain tulla ja sanoa, että tulin, kun nyt ketuttaa. Vaikka joskus on ollut kiperääkin väittelyä, niin lopputuloksena on voitu todeta, että elämä on ihan jees.
Riitan mielestä tärkeintä opon työssä onkin nuoren auttaminen ja tukeminen omien elämänvalintojen tekemisessä rutiiniluontoisten käytännön toimien, kuten sähköisen yhteishaun ohella.
Parhaimpia hetkiä olleet ne, kun nuori on tullut sanomaan, että hei, mä sain sulta apua.
– En tee tätä työtä yksin, mutta on tärkeää, jos on pystynyt vaikuttamaan siihen, että peruskouluikäisellä on elämä kohdallaan, tumaa Riitta Romppanen..
