Olin 1970-luvun lopulla TV2:n johdon mukana neuvottelumatkalla silloisessa Eestissä. Tallinnassa Neuvostoliittoon kuuluneen Eestin rajaviranomaiset tulivat pöydän ja tuolien kanssa laivaan ja aloittivat matkustajien tarkastamisen. Kokeneemmat matkustajat olivat ryhmittyneet hyvissä ajoin jonoon tarkastusta varten. Me emme arvanneet kiirehtiä. Jäimme jonon häntäpäähän.
Rajaviranomaisia ei kiire painanut. Me arvelimme, että ”tuolla menolla Pikku Kakkonenkin on ohi Suomen televisiossa, ennen kuin pääsemme maihin”. Hätä ei kuitenkaan ollut mainitun näköinen. Kohta laivaan asteli harmaaseen pukuun pukeutunut Eesti TV:n silloinen johtaja Enn Anupõld omien tullimiesten, oman pöydän ja omien tuolien kanssa. Ei muuta kuin toinen pöytä aiemmin tuodun pöydän viereen, virkailijat sen taakse ja oma tarkastus meitä varten käyntiin.