Vajaan vuoden olen asunut tällä paikkakunnalla, tässä talossa, opettelen tuntemaan uutta kotiseutua, taloni henkeä ja leivinuunin lämmitystä. Lupaus rieskanpaistamisen ohjeistamiseenkin on voimassa vanhemmalta polvelta. Se toteutunee kevään kuluessa. Kesä oli helteinen ja nyt paukkupakkaset ja lumikinokset testaavat oppimistani, mutta eihän elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan se on myös lumen luontia ja klapien kantamista. Kaikesta päätellen minusta on tullut yksi heistä, siis kestisistä.
Vahvoja ystävyyssuhteitakin on muodostunut, jopa niin sanottuja sielun veljiä ja siskoja on löytynyt. Heidän kanssaan on mukava viettää aikaa vaikka aamutunneille kuunnellen musiikkia, keskustellen taiteesta tai mistä vaan. Välillä kyllä ikävöin pitkäaikaisia ystäviäni ja taiteilijakavereitani, joihin välimatka on kasvanut puolen Suomen verran. Yhteistyömme kuitenkin jatkuu näyttelyiden muodossa ja tavoitamme toisemme viesteillä ja soitoilla. Jotkut ovat jopa uhmanneet välimatkaa ja poikenneet uudella kotipaikkakunnallani.
Koen harvoin ikäviä yksinäisiä aikoja, kun taide ja taiteen tekeminen on minulle elämäntapa, sekä työ että harrastus. Se on oma sisäinen, voimauttava maailmani. Useimmiten käsittelen töitteni kautta ihmisenä olemisen monimuotoisuutta ja niissä esiintyvät linnut auttavat luomaan tunnelmia joita haluan kuvata. Se on näkyvää, mutta tekemiseen liittyy myös paljon taustatyötä.
Taiteilijan pitää tuoda työnsä esille, osallistua ja järjestää näyttelyitä ja siihen liittyen kuskaamista, kärräämistä, ripustusta, mainostamista jne. Parasta ja palkitsevaa on ihmisten kohtaaminen ja vuoropuhelut. Kerron teoksiini liittyviä tarinoita, mutta annan myös katsojalle aikaa muodostaa oma näkemyksensä veistosten sisällöstä. Ensisijaisesti valmistan savesta keramiikkaveistoksia ja toisena tulee kartonkigrafiikka.
Kylmän talven takia pihalla sijaitseva keramiikan työhuoneeni, lämmityksistä huolimatta on ollut viileä työskentelyyn ja siitä syystä olen pysytellyt sisätiloissa talossani ja maalannut mehiläisvahaväreillä jota myös encaustiikaksi kutsutaan. Hurahdin lajiin viime keväänä ja nyt haen materiaalien suomia mahdollisuuksia omaan ilmaisuuni. Kunhan pakkaset hellittävät siirryn taas pihan työhuoneelleni työstämään savea ja tekemään veistoksia.
Minulle luovinta aikaa on yöatmosfääri ja saatan joskus työskennellä todella myöhään. Aamulla Badding laulaa minulle ”itämaista rakkautta” puhelimen herätyskellossa, koska ääni erottuu kaikista pimputus-, rimputus- ja muista merkkiäänistä. On aika herätä, muuten päivä menee menojaan. Ystäväni, niin uudet kuin vanhatkin, tietävät ettei minulle kannata soittaa aikaisin aamulla, jos asia ei ole tärkeä. Olen vähäpuheinen ja sääli sitä puhelinmyyjää joka erehtyy soittamaan ennen kymmentä, lehtikauppoja ei tule. Joskus teen leikilläni vastatarjouksen josko toiseen suuntaan olisi kiinnostusta keramiikkaan ja vastaukseksi kysytään; ”Onko Arabiaa?”
Keramiikka- ja kuvataiteilija
Kestilä