Suomalainen keskustelukulttuuri on kärjistynyt. Äärimmäiset kannanotot ja suorastaan huono käytös ovat lisääntyneet merkittävästi sekä meidän tavallisten kansalaisten että meitä parlamentissa edustavien kansanedustajien keskuudessa. Keskinäinen kunnioitus loistaa poissaolollaan, kun erimieliset yrittävät huutaa toisiaan hiljaiseksi.
Asiaan otti ansiokkaasti kantaa maamme presidentti uudenvuodenpueessaan. Sauli Niinistö peräänkuuluttaa kunnioitusta keskustelukullttuuriin. ”Asioista sopii kiistellä, pitääkin. Mutta toisten ylenkatsominen ja aliarvioiminen ei kiistanalaisten asioiden ratkaisua edistä. Kyse on toistemme kunnioittamisesta, viime kädessä yhteiskuntarauhan ylläpitämisestä. Ja sen myötä myös turvallisuudestamme”, Niinistö puhui.
Melkoisella varmuudella jokainen meistä on täysin samaa mieltä presidentin kanssa, mutta kun tilanne on päällä, tavat unohtuvat kerta toisensa jälkeen.
Vasemmistolainen ei ymmärrä mitään, vihreästä, demarista, kokkarista, persusta tai kepulaisesta puhumattakaan. Jokaisessa ryhmässä tyhmyys tiivistyy – riippuen pelkästään siitä, minkä ryhmän turvallisesta kuplasta asioita tarkastelet.
Jos jossain toisaalla vilahtaa pisara viisautta, sitä ei ääneen voi sanoa, eihän? Asia täytyy tavalla tai toisella kääntää omaksi ideaksi.
Voisimmeko yrittää vuonna 2020 tulla niin sanotusti puolitiehen vastaan ja yrittää ymmärtää itsemme kanssa eri mieltä olevaa ihmistä? Paranisiko oma olo hitusen, ellei jokainen kiistely pääty ilmiriitaan? Voisimmeko antaa reilun mahdollisuuden tulla kuulluksi myös hänelle, joka on kanssani eri mieltä? Onhan hän ihan yhtä arvokas ihminen kuin minäkin.