Erkki Helander sai liikuntakärpäsen pureman isoveljiltään, jotka järjestivät kyläläisille omia hiihtokisoja. Samalla tiellä ollaan edelleen.
– Toisille järjestämisen mahdollisuus on innostanut alusta lähtien ja sitten siitä tulikin elämäntyö, huomisia 70-vuotispäiviään pakoon lähtenyt Helander kertoo.
Hän ei muista vanhempiensa olleen urheiluharrastajia, vaikka isä innokkaasti urheilua seurasikin, joten yllättyi, kun löysi isänsä nimen 1930-luvun pesäpallojoukkueesta.
– Pyhäpuolen pojat oli tuolta kirkonkylän puolelta ja arkipuolen pojat, joihin isäkin kuului, täältä Retuperältä.
1950-luvun alussa lapsia oli Kestilän kirkolla niin paljon, että joukkueita saatiin kasaan vähän joka kulmalta.
– Kestilässä oli 1952 eniten pesäpallojoukkueita koko Suomessa, yhteensä 34 joukkuetta ja Pesäpalloliitto palkitsi seuran Oltermannin sauvalla, joka edelleen komeilee Kisapirtin palkintokaapissa!
Helanderit asuivat alkuun isän kotitilalla, mutta hankkivat myöhemmin toisen tilan jokirannasta. Äiti hoiti karjan ja maanviljelyksestä vastannut isä ajoi pirssiä. Veljensä kanssa perustetun Veljekset Helanderin myötä autoilu laajeni kaupunkilinjaan ja koululaiskuljetuksiin.
Perheen pojat olivat kukin vuorollaan ajohommissa. Erkkikin tuurasi, vaikka häntä ei autoala niin kiinnostanut. Eikä ollut korttiakaan linja-auton rattiin, vaikka kerran sinne joutuikin virkavallan määräyksestä.
– Rantsilassa oli iso metsäpalo, jonne piti saada lisää miehiä. Poliisin käskystä ajoin sinne linja-autolla ja tyhmyyttäni vielä perille asti. En ajanu takasi, velipoika Veikko ajo, pelkän kuorma-autokortin omaava mies naureskelee.
Hän lähti keskikoulun jälkeen metsäharjoittelijaksi, mutta huomasin lehdessä urheiluopistoilmoituksen, innostui ja haki. Liikunnanohjaajakoulutuksen saatuaan nuorimies toimi Limingassa urheilu-, nuoriso ja raittiusohjaaja, kunnes palasi kotinurkille.
Kestilän Kisa-Veikot oli silloin voimissaan ja palkkasi Erkistä osa-aikaisen toiminnanohjaajan. Lisäksi hän toimi kunnan urheiluohjaajana ja myöhemmin liikunnanopettajana.
– Siihen aikaan urheilu oli yhteistä, mutta oli selkeät tehtäväjaot siitä, mikä kuuluu kunnalle ja mikä seuralle. Nykypäivän ongelma onkin se, ettei kunta ole urheiluseurojen kanssa käytännöntoimissa.
Kolmekymppisen Helanderin kyvyt oli huomioitu myös laajemmissa urheilupiireissä. Häntä alettiin houkutella Urheiluliiton aluepäälliköksi Jussi Saarelan siirryttyä valmennushommiin.
– Sanoin, ettei minusta ole niin valtavaan tehtävään Jussin jälkeen. Lähdin vuoden koeajalle, mutta se venyi 23 vuoteen.
Työtä tehtiin silloin, kun muut olivat vapaalla. Illat ja viikonloput Helander oli tien päällä, vilkkaimpina aikoina yli 250 päivää vuodessa. Onneksi kunto on sen kestänyt.
Sairaslomaa Helander ei ole juuri pitänyt, vaikka selkä olisi sitä joskus vaatinut. Vaimo Eija totesikin kerran touhun olevan hullun hommaa, kun puoliso haki kipupiikin päästäkseen leirinpitoon. Vaan minkä mies tavoistaan pääsee. Kun on vastuun ottanut, on se myös kannettava.
Onneksi selkävaivat saatiin kuriin sekä fyysisen harjoittelun että magneettihoidon avulla. Helander tunnettiinkin takavuosina magneettirannekkeiden puolestapuhujana, joka todisti niiden vaikutuksen jopa häntä toimenpidevaroituksella hätyytelleelle kuluttajaviranomaiselle.
Sama vilkas meno on jatkunut päivätyön jäätyä ja Erkki Helanderin voi sanoa olevan yhtä kuin Kisa-Veikot.
– En minä korvaamaton ole, kukaan ei ole. Oon sanonu, että jo riittäs, mutta mieluusti autan, jos on apua, Helander toteaa heittäen isot kiitokset kaikille mukana oleville.
Edelleen vetreä mies on aloittanut päivänsä milläs muulla kuin liikunnalla. Joka aamuisiin rutiineihin kuuluu tunnin venyttely ja voimistelu, jolla hän kuntouttaa leikattua selkäänsä.
– Oma aktiivisuus on ratkaisevassa osassa siinä, että pystyy elämään ja touhuamaan.
