Pääkirjoitus

Etevää et­si­tään Sii­ka­joel­le

Siikajoen kunnanjohtajan paikka on auki, joten kynnelle kykenevät, nyt hakemukset liikkeelle. Kunta otti uuden johtajan valintaan letkeän otteen, sillä julkaisemassaan lehti-ilmoituksessa Siikajoki ilmoitti hakevansa etevää, pätevää ja kätevää ihmistä.

Toden totta. Hyvä tekijä tulee ilman muuta tarpeeseen. Nykyinen Sieviin siirtyvä johtaja jättää täytettäväkseen varsin suuret saappaat, vaikkei fyysisesti Mauno Ranto mikään jättiläinen olekaan. Yleinen tuntuma kuitenkin on, että mies on hoitanut tehtävänsä mallikkaasti ja lisäksi hän on varsin pidetty hahmo kuntalaisten keskuudessa. Sekin on näköjään tänä päivänä mahdollista, ettei hyvän johtajan tarvitse välttämättä olla ikävä ihminen.

Jos olet kiinnostunut vaativasta ja aikaa vievästä työstä, josta harvemmin irtoaa kiitosta, laita ihmeessä hakemus sisään. Kunnanjohtajan palkkakin on varsin vertailukelpoinen, mutta niin ovat myös työhön käytettävät aika. Iltatyötä on tiedossa eikä viikonvaihteen menojakaan voi ylenkatsoa.