Sain viime kerralla kolumnistani palautetta. Palaute ei ollut kovin kaunista – hämmennyin. Kirjoittelin pilke silmäkulmassa – kolumnin tarkoitus on esittää jokin tietty asia yhdestä näkökulmasta. Se ei ole absoluuttinen totuus. Siinä on myös sallittua käyttää ironiaa ja piikittelyynkin on lupa. En ole ihmistyypiltäni sellainen, että kaiken pitäisi olla ruusunpunaista. Elämään mahtuu rosoa ja säröä. Palautteen jälkeen päätin jatkaa elämää ja Siikkiksen kolumnistina (tässä on ironia-kohta).
Eilen sorsapassissa istuessani oli aikaa miettiä kaikenlaista. Nykyihmisten herkkänahkaisuudesta metsästyksen eettisyyteen. Päätin tarttua kuitenkin jälkimmäiseen. Ei nimittäin ole tarkoitus aiheuttaa mielipahaa kenellekään. Yritänkin siis jatkossa kirjoittaa korrektimmin kuin mihin olette tottuneet.
Nuorempi lapsi suoritti kesällä metsästyskortin. Puhetta riitti kotona joka ilta aiheesta. Jäin miettimään, että miten kerron metsästyksestä realistisesti lapselle. Kertoisinko etiikasta, valinnoista vai siitä, että metsästystä eivät välttämättä kaikki hyväksy.
Päätin kuitenkin antaa omien kokemusten kasvattaa nuoren jantterin metsästäjäksi.
Itse metsästyksessä kaikki kulminoituu siihen hetkeen, kun näet riistan ja teet päätöksen – ammutko vai etkö? Puristanko liipaisinta vai onko jokin asia sillä tavalla, että jätän ampumatta?
Se metsästäjä, joka pystyy välillä jättämään riistan metsään eettisyyden nimissä on todellinen metsästäjä. Kuinka paljon tästä aiheesta sitten puhutaan? Ei tarpeeksi.
Metsästys on kokonaisvaltainen tapahtumasarja, jossa moni asia vaikuttaa lopputulokseen. Riista, vallitseva keliolosuhde, koiran työskentely – se ei ole yksinkertainen teollinen prosessi, jossa kaikki on ennalta-arvattavissa. Se on yllätyksellistä ja tulosta tuottaessaan myös erittäin nautinnollista. Itse nautin myös, kun saan oman maan perunan kylkeen laittaa itse pyydettyä riistaa. Ruokatalouden omavaraisuus viehättää.
Tulossa näkyy muuten olevan kaikkien aikojen kanalintuvuosi. Ainakin valtiovallan asettaman ehdotuksen mukaan.
Latvalinnustustakin pääsee kokeilemaan Kainuussa. Joka syksy kuitenkin seurojen kokouksessa ihmettelen yhtä asiaa. Metsästysseurat ovat ottaneet omaksi asiakseen rajoittaa metsästystä, jota varten ne on perustettu. Entäpä, jos urheiluseurat lähtisivät samalle tielle – kieltämään urheilua?