Hal­li­tus äänesti Sa­von­ne­van tur­ve­tuo­tan­toon otosta

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston Siikalatvan kunnalle Savonnevan turvetuotantoalueen ympäristölupahakemuksesta esittämä lausuntopyyntö johti kunnanhallituksessa äänestykseen.

Matti Hilli esitti Jani Takkisen kannattamana, että päätösesitystä, jonka mukaan kunta ei näe estettä ympäristöluvan myöntämiselle, ei hyväksytä. Hilli ja Takkinen jäivät äänestyksessä kaksi Savonnevan ympäristölupaa koskeneen näkemyksensä kanssa. Kuudesta paikalla olleesta kunnanhallituksen jäsenestä neljä puolestaan näytti asialle vihreää valoa. Näin ollen kunnanhallituksen päätökseksi tuli, ettei ympäristöluvan eteenpäin viemiselle ole estettä.

Omaa kantaansa Matti Hilli perusteli sillä, että hän katsoo suunnitellun turvetuotantoalueen olevan liian lähellä asutusta Pulkkilan kirkonkylän tuntumassa.

Savonnevalla on tarkoitus ottaa turvetuotantoon 100,5 hehtaarin suuruinen suoalue. Siikalatvan kunta on jo vuonna 2013 vuokrannut Kanteleen Voimalle 26 hehtaaria suoaluetta kyseisellä alueella omistamiltaan kahdelta tilalta turvetuotantoa varten.

Varsinaisen tuotantoalueen pinta-ala on 94 hehtaaria ja auma-alueiden pinta-ala 6,5 hehtaaria. Turvekentällä on tarkoitus tuottaa jyrsinpolttoturvetta. Turve toimitetaan hakijan omistaman Haapaveden voimalaitoksen käyttöön. Savonnevan turvetuotannon kokonaistoiminta-ajaksi on arvioitu noin 25 vuotta.

Liki kahta pohjavesialuetta

Savonnevan suunniteltu turvetuotantoalue sijaitsee Pulkkilassa noin 2,5 kilometriä Pulkkilan taajamasta kaakkoon eli Iisalmentien eteläpuolella, Majanperällä. Tuotantoaluetta lähinnä oleva asuinrakennus on alueelta länteen noin 750 metrin etäisyydellä.

Pohjois-Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaavassa Savonneva on merkitty turvetuotantokäyttöön soveltuvaksi suoalueeksi. Suurimmalle ojittamattomalle alueelle on suunniteltu rakennettavaksi tuotantoalueen vesienkäsittelyssä käytettävä pintavalutuskenttä. Hankealueen lähiympäristö on metsätalousmaata ja vanhoja peltoja ja niittyjä.

Suunnitellun tuotantoalueen luoteispuolella sijaitsee Täperänkankaan I-luokan pohjavesialue, jonka pohjoisosassa on vedenottamo. Pohjavesialueesta tuotantoalue sijaitsee lähimmillään noin 850 metrin etäisyydellä. Paskokankaan I-luokan pohjavesialue sijaitsee tuotantoalueelta reilun kilometrin etäisyydellä etelään.

Hakemukseen on liitetty selvitykset sulfaattimaista suunnitellulla Savonnevan turvetuotantoalueella.

Selvitysten perusteella happamia sulfaattimaita esiintyy todennäköisimmin hankealueen keskiosissa. Selvitysten tulosten perusteella hakija on tehnyt muutoksia tuotantoalueelle kaivettavaan ojastoon sekä esittänyt ojien syvyyden ulottamista sulfidiriskialueella ainoastaan turvekerrokseen. Tuotannon lopussa happamien pohjamaalajien päälle jätetään vähintään 0,2 metrin turvekerros. Hakijan mukaan esitetyillä rajoituksilla estetään happamoitumisriskin syntyminen alapuoliselle vesistölle.

Muistutuksia ympäristölupahakemuksen pohjalta ehtii vielä tehdä. Ympäristölupaa koskevat asiakirjat ovat nähtävänä 1. joulukuuta saakka Siikalatvan kunnanvirastossa. Kuulutus ja hakemusasiakirjojen keskeinen sisältö on lisäksi luettavissa osoitteessa www.avi.fi/lupa-tietopalvelu.

Siikalatvan kunnan lausunnossa todetaan, että kunnanhallitus ei näe estettä ympäristöluvan myöntämiselle. Perusteena on se, että turvetuotanto itsessään on kunnan alueella merkittävä elinkeino ja suuri työllistäjä ja tarvitsee uusia tuotantokohteita jatkuvuuden turvaamiseksi.

Kunnan lausunnossa tähdennetään ympäristöhaittojen ennaltaehkäisemisen tärkeyttä. Tuotanto ei saa kuormittaa alueen vesistöä, joten turvetuotannon vedet on käsiteltävä parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuormitukselle asetettavat rajat on määrättävä lupapäätöksessä tarkasti ja samoin kuormituksen seurantaa tulee olla riittävästi. Kuormituksen vähentämiseksi ja vaihtelun tasaamiseksi tulee tutkia mahdollisuus rakentaa kosteikko viimeiseksi vesienkäsittelypaikaksi pintavalutuskentän jälkeen

Erityistä huomioita tulee kiinnittää myös tuotannon pölyhaitan hallintaan tuotantoalueen lähiasutuksen ja erityisesti Pulkkilan kirkonkylän läheisyyden vuoksi.

On myös seurattava, onko turvetuotantoon kunnostamisella ja tuotannon aikaisella toiminnalla vaikutusta läheiseen Täperänkankaan pohjavesialueeseen, joka on tärkeä osa Siikalatvan kunnan vesihuoltoa.

Mainos
Siikajokilaakson pelit

Pelaa Siikajokilaakson digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä