Viime aikoina olen lähemmin tutustunut hevoseen ja tehnyt siitä havaintoja.
Hevosella on pää, pitkähkö kaula, iso vartalo, neljä jalkaa, harja ja häntä. Päässä ovat viisaat aivot, joiden käskyt hevonen ohjaa kaulaa pitkin raajoilleen. Kaulan kautta kulkeutuu myös ruokaa isoon vatsaan, joten kaulan on oltava pitkä. Lyhyemmässä tulisi liikenneruuhka.
Hevosen leveässä selässä voi istua ja ystävällinen hevonen salliikin sen. Sieltä on hyvät näköalat.
Harja on sitä varten, että putoamaisillaan oleva ratsastaja voi ottaa siitä kiinni. Sen hevonen rauhallisesti sietää. Tukistelun se tosin saattaa kostaa huiskauttamalla varta vasten liatulla hännällä päin ratsastajan pläsiä. Tekniikan ovat kehittäneet naudat, joista varsinkin lypsylehmät ovat hioneet sen huippuunsa. Aina osuu.
Hevonen käyttää vain vähän asusteita. Se antaa pukea ylleen loimen tai satulan, vaikka onkin mielellään niin sanotusti paitasillaan. Kaikista niukimmin hevosen kehoa peittävät länget ja aisat, mutta niistä se pitää vähiten. Hevonen suosii matalia ja huomaamattomia kenkiä, jotka yleensä ovat kiillotetun raudan värisiä. Nyt tosi muotitalot ovat ryntäämässä talleille ja pinkit hevosenkengät ovat uusinta hottia.
Toisinaan maanviljelijät onnistuvat tuottamaan niin hyvää heinää, etteivät raski sitä naudoille syöttää. Silloin on hevonen suureksi avuksi. Jollei se osallistuisi syöntitalkoisiin, täyttyisivät pellot käyttämättömistä paaleista. Joskus kauraakin tulee yli ihmisten tarpeen ja taas hevonen ojentaa auttavan turpansa. Ihmiset eivät millään saattaisi syödä koko satoa kaurapuurona.
Syömänsä kasvikset hevonen jalostaa sisuksissaan tuotteeksi, jota puutarhanhoitoa rakastavat ihmiset arvostavat suuresti. Tuota hevosenkultaa ylväs eläin alati luovuttaa ihmisille. Eikä se maksa mitään, mikä on nykyaikana ihme.