
ähkö on yksi arjen kuluerä, jonka hintaan ei välttämättä tule kiinnitettyä huomiota ilman erityistä syytä. Sähköstä on joka tapauksessa pakko maksaa, ja monesti sähkösopimusten vertailu saattaa helposti tuntua turhalta. Sähkölaskusta on kuitenkin monesti mahdollista säästää muutaman minuutin työllä.
Sähkön hinnoissa eroja sähköyhtiöiden välillä
Sähköenergiasta laskutettavissa hinnoissa voi olla isojakin eroja eri sähköyhtiöiden välillä. Lisäksi todellinen sähköenergiasta maksettava hinta riippuu asumismuodosta ja lämmitystavasta – sama sähkösopimus ei ole aina halvin kaikissa kohteissa.
Esimerkiksi yösähköä hyödyntävään sähkölämmitteiseen omakotitaloon ei kannata yleensä hankkia sähkösopimusta, jossa sähköstä laskutettava hinta pysyy samana kellonajasta riippumatta. Kerrostaloasunnoissa taas edullisin sopimus on yleensä sellainen, jossa ei ole ollenkaan perusmaksua.
Sähköä on myös monesti mahdollista saada halvemmalla tarttumalla sähköyhtiöiden tarjouskampanjoihin.
”Kilpailu asiakkuuksista sähköyhtiöiden välillä on todella kovaa. Uusia asiakkaita houkutellaan monesti vaihtamaan sähköyhtiötä edullisilla sähkötarjouksilla, joita vanhoille asiakkaille ei yleensä tarjota. Markkinoilta löytyvät sähkötarjoukset kannattaa siis tarkastaa säännöllisesti – valveutunut kuluttaja pystyy monesti säästämään hyödyntämällä sähköyhtiöiden tarjouksia”, Sahkon-kilpailutus.fi -sivuston asiantuntija Marko Koskela kertoo.
Pörssisähkö – suuret vaihtelut, silti halvin?
Pörssisähkö on sähkösopimustyyppi, jossa sähkön hinta määräytyy Nordpool-pörssin spot-hinnan mukaan. Sähkön hinta siis vaihtelee hetkittäin. Spot-hintaan lisätään lisäksi sähköyhtiön marginaali ja sopimuksesta riippuen myös kuukausittainen perusmaksu.
Pörssisähkö on historiallisesti ollut pitkällä aikavälillä kaikkein halvin sähkösopimuksen muoto. Kyse on yksinkertaisesti riskienhallinnasta – jos sähköyhtiö sitoutuu myymään sähköä tietyllä hinnalla, on tähän hintaan laskettu mukaan sähköyhtiön arvio hinnan nousun riskeistä.
Pörssisähkö taas on sähköyhtiölle varmaa tuottoa, joten riskejä ei tarvitse laskea mukaan sähkön hintaan. Pörssisähköä käyttävälle sähkölaskujen hinnoissa voi olla välillä suuriakin eroja, mutta pitkällä aikavälillä tarkasteltuna tämä sopimuksen muoto on silti yleensä kaikkein halvin.
Kiinteähintainen sopimus yleensä kallein
Siinä missä pörssisähkö on yleensä halvin vaihtoehto mutta tarjoaa vaihtelua sähkölaskujen suuruudessa, on kiinteähintainen sähkösopimus tämän vastakohta.
Kiinteähintaisia sähkösopimuksia tarjotaan yleensä kerros- ja rivitaloasuntoihin. Kiinteähintaisessa sopimuksessa sähköenergiasta maksetaan nimensä mukaisesti kiinteää kuukausihintaa, ja sopimuksen ylärajan ylimenevältä osuudelta sopimuksen mukaista lisämaksua. Kiinteähintainen sopimus voi tuntua helpolta ja ennustettavalta vaihtoehdolta, mutta yleensä tämä sopimustyyppi on kaikkein kallein.
Sähkösopimuksen kilpailutus vie vain minuutteja
Jos sähkösopimuksia ei ole tullut vertailtua aikoihin, ei sitä kannata ajanpuutteen vuoksi jättää tekemättä. Sähkösopimusten vertailu onnistuu muutamassa minuutissa osoitteessa www.sahkon-kilpailutus.fi , ja sopimusten vertailua varten sinun tarvitsee tietää vain vuosittainen sähkönkulutus. Sähkösopimusten vertailu ja kilpailuttaminen on yksi vaivattomimpia tapoja säästää arjen pakollisissa menoissa.