Helvi Ruot­sa­lai­nen 95 vuotta: Maasta se pie­ni­kin pon­nis­taa

Elämäniloinen Helvi Ruotsalainen on saanut nauttia pitkästä eläkeajasta.

Kuva: Kirsi Junttila

– Kauan aikaa ootin että milloin kuolen, Ruotsalainen naurahtaa.

Ei kuollut, vaan kasvoi aivan ihmisen mittoihin. Ja taas kylällä taivasteltiin: ”Miten tuosta tuommoinen roikale tuli, kun oli niin rääpäle!”

Onneksi vartta kertyi, sillä kotona piti tehdä työtä heti kun kynnelle kykeni. Äiti laittoi pikkutytöt marjaan ja antoi isot ämpärit mukaan, ettei tarvitse monta reissua tehdä. Isällä oli toinen näkemys.

– Isä sanoi, että pannaan lapsille pienet astiat mukaan, joutaahan ne tehä toisenkin reissun. Isä ymmärsi, ettei lapsen kärsivällisyys riitä ison ämpärin täyttämiseen, Ruotsalainen muistaa.

Täystyöllistetty emäntä

Myöhemmin Ruotsalainen on ollut kiitollinen siitä, että oppi kotona tekemään töitä, sillä sitä elämän taipaleella on riittänyt. Nuori nainen oli kolme vuotta Karhumäessä majoitus- ja muonituslottana ja astui sodan jälkeen maalaistalon emännän saappaisiin. Vihille hänet talutti 1947 kotikylän poika Väinö.

– Nuorena pesäpallokentällä iltakaudet pelattiin, enkä olisi silloin ikinä uskonut, että meistä pari tulee, Ruotsalainen myhäilee.

Nuoripari kävi olemassa 15 vuotta Väinön vanhempien kotiseudulla Varpaisjärvellä. Tilalla oli 10 lehmää, jotka emäntä lypsi käsin. Miehet eivät navettatöihin puuttuneet, mutta kerran Väinö oli päättänyt yrittää. Ei se oikein luonnistanut, ja tulos oli emännän kannalta hyvä: taloon tuli lypsykone.

– Aika sotien jälkeen oli työntäyteistä. Käsipareja ja jalkoja olisi saanut olla enemmän, aina ei tiennyt mitä ensin tekisi, Ruotsalainen muistelee.

Mummon tarinoita kuunnelleet lastenlapset ja lastenlastenlapset ovat ihmetelleet, miten silloin oikein on pärjätty. Tekemällä ja tekemällä yhdessä, on ollut vastaus. Porukalla oltiin potunnostossa ja puimassa ryskyllä viljaa.

– Talkoohenki oli silloin päällä. Kaikki oli kaikessa mukana. Kun oli hyvät ruuat ja yhteishenki, niin talkoissa oli iloista porukkaa. Oli mukava tehdä työtä yhdessä.

Oman koulun puolesta

Yhteishenki on aina ollut Luohualla hyvä. Ennen sotia kylälle tehtiin talkoilla meijeri ja koulu. Koulua korotettiin yhden kerroksen verran, sillä oppilaita oli toista sataa.

– Meinasivat koulun viedä. Minä sanoin, ettei saa antaa koulun loppua. Se on tehty hyvistä hirsistä, minä tiedän kun isä oli rakentamassa ja minä vein sukkapullolla kahvia. Kun sitten tekivät kirjastoa, niin kirkkaat hirret oli tullu vuorin alta näkyviin, Ruotsalainen toteaa.

Voimiensa päivinä Ruotsalainen oli mukana monessa yhteisessä hommassa. Nyt hän on talkootöistä eläkkeellä, ja täyttää päivät lukemisella. Kesän mieluinen harrastus ovat kukat, jotka porraspäässä kukkivat kauniisti.

– Joka vuosi päätän etten laita enää kukkia, mutta kun kevät tulee, en malta olla laittamatta, hän naurahtaa.