Mikäpä on Hilkka Teräsniskan pitkän iän salaisuus? Onko Kainuun sylissä syntynyt kasvanut yhtä sitkeäksi ja elinvoimaiseksi kuin kanerva, Kainuun maakuntakukka?
– En osaa sanoa. Kaipa minua on niin hyvästi pidetty, Teräsniska naurahtaa.
Lapsuus kotimökissä Sotkamossa oli köyhää, mutta perheellä oli kaikki tarvittava. Aina oli ruokaa ja rakkautta. Muuten onnellista lapsuutta varjosti äidin sairaus ja pelko, että äiti kuolee. Hän onneksi toipui ja näki tyttärensä lapsetkin.
Koti oli harvaan asutulla seudulla eikä kavereita ollut. Yksin piti mennä kouluun, jonne oli matkaa kolme neljä kilometriä. Talvella tyttö sujautti sen suksilla. Kansakoulua hän kävi neljä vuotta.
– Siihen se jäi. Nuoremmat käy senkin eestä. Minusta tuntuu, että lapset ovat nyt valveutuneempia kuin ennen, pienetkin osaa kaikkea paremmin kuin minä ikänä, Teräsniska vertaa.
Talvisodan syttyessä Teräsniska oli 16-vuotias ja hänen tekeviä käsiään tarvittiin. Evakkoon Alavieskaan joutuivat lähtemään äiti ja pikkuveli, Hilkan piti jäädä isänsä kanssa hoitamaan tädin lehmiä ja lampaita.
– Oli pakkanen ja kirkas kuutamo ja lentokoneet jyrräs yli. Nuorta ihmistä vähän pelotti, kun Sotkamo on aika rajan pinnassa. Mutta ei tullut terästä niskaan, vaikka nimi onkin nyt Teräsniska. Ei se silti ole omaa terästystä, syntymäpäiväsankari naurahtaa.
Jatkosodan aikana nuori nainen asui jo Oulussa ja oli tehtaassa töissä. Hän piti kortteeria tädin luona ja osti palkallaan tarpeita omaa kotia varten. Pommitusten vuoksi piti välillä pinkaista pihan toiselle puolelle kellariin ja kerran ulos kömpineet näkivät asuinrakennuksen olevan liekeissä. Kolme perhettä jäi vaille kotia.
– Kaikki paloi. Tädille ja minulle jäi talvivaatteet päälle ja rahapussi. Paloi omatkin tavarat, joita olin ostellut. Piti ruveta ostaa hinkkaamaan uusia vaatteita. Oli vaatekortit ja ostettiin mitä saatiin, Teräsniska kertoo.
Sota oli kovaa aikaa. Aina oli huoli elämästä ja kuolemasta ja jatkuvasti sai pelätä pommituksia. Silti vaikeat vuodet eivät Teräsniskan valoisaa ja elämänmyönteistä luonnetta lannistaneet.
– Sieltä piti kuitenkin aina ponnahtaa, ja hyvin on mennyt, hän toteaa.
Lapset sekä heidän jälkikasvunsa ovat Teräsniskan suuri ilo. Surua ovat tuoneet läheisten kuolemat. Pikkuveli menehtyi yli 20 vuotta sitten ja rakas aviopuoliso Jorma pian 18 vuotta sitten.
– Oon kiitollinen, että jäin viimeiseksi. Sain huolehtia miehestä, Teräsniska sanoo.
Sodan ankaruuden nähnyt Teräsniska toivoo, ettei sotia enää tulisi. Hän on sitä mieltä, ettei Suomen kannata mitään maita ärsytellä, vaan nauttia rauhasta.
– Luojan kiitos, että sais rauhassa olla. Rauha on aina rauha, sota on aina sota, kaksi sotaa kärsinyt nainen tähdentää.
Hilkka Teräsniska
Syntynyt Sotkamossa 23.6.1923.
Muutti jatkosodan aikana Ouluun ja avioitui Jorma Teräsniskan kanssa, puoliso kuoli vuonna 2000.
Pariskunta muutti Ruukkiin yli 60 vuotta sitten.
Työskennellyt muun muassa Ahlströmin villatehtaalla.
Lapsia 4, lastenlapsia 8 ja lastenlastenlapsia 5.
Viettää syntymäpäiviään perhepiirissä.