Isänpäivä oli ja meni. Ylpeät isät kertoivat somessa kuinka saivat kortteja, lahjoja, juhlaruokaa ja vaikka mitä. Aikuiset muistelivat lapsuuttaan ja isien vaikutusta heidän elämäänsä.
Yleisradio teki pitkän, syvällisen tv-jutun kuukausien mittaisen vanhempainvapaan pitäneestä isästä, joka oli jäänyt kotiin lastensa kanssa ja päästänyt äidin ihmisten ilmoille. Ulos kuplasta työelämään, aikuisten pariin.
Minäkin ajattelin juttua katsellessani, että hieno homma sekä äidin, isän että lasten kannalta. Hoivaava isäsuhde on nykyaikaa ja lapsi tarvitsee isää siinä missä äitiäänkin.
Mutta kuinka ollakaan, tämä juttuun valikoitu isä oli petturi. Hän pitää blogia, jossa hän ilmeisesti kertoo elämästään koti-isänä. En tiedä miksi, mutta koin asian valjettua pienimuotoisen sulamisen. Jupisin yksin olohuoneessa telkkarin äärellä, kun puolisoni tuli katsomaan mistä tällä kertaa kenkä puristaa.
”Eikö vain voi jäädä lasten kanssa kotiin, hoitaa sen homman ja olla hiljaa? Tuota samaa äidit tekevät koko ajan, mutta kun isä jää kotiin, niin blogi pystyyn... kele. Katsokaa! Olen hyvä isä! Huomatkaa!”
Tätä se nykyisin vain on. Jos käyt lenkillä, kerro siitä muille (olen sortunut tuohon kymmeniä kertoja). Jos käyt kuntosalilla, ota selfie peilin edessä ja päivittele instagramissa, että hiljaista on salilla näin jouluaattona (tähän en ole sortunut enkä sorru). Jos siistit tontin rajaa kiertävän orapihlaja-aidan, sekin on tottakai ilmoitusluontoinen asia. Jos hoidat lapsiasi, niin nyt puhutaan jo sen tason venymisestä että nyt pitää perustaa ihan blogi.
Myönnetään, olen epäreilu. Elämme huomiotaloudessa, ja jokainen blogatkoon mitä huvittaa. Minä puolestani voin lukea tai jättää lukematta.
Isäksi tuleminen on helppoa. Liiankin helppoa, ja maailmalla pyörii sellaisia isukkeja, joita ei saisi edes päästää lähelle lapsia.
Helppoa se kuitenkin on – siis isälle. Tullaanhan vanhemmaksi myös vahingossa.
Muuan viikko sitten koillismaalainen toimittajakollega alkoi kysellä erään palaverin jälkeen elämästäni, arjestani ja kysyipä myös kuinka monta lasta minulla on. Vastasin ilman sen kummempaa ajattelua, että hyvin menee, perheessä on kaksi lasta, eikä enempää tule, koska jälkimmäisen vauva-aika oli viedä hengen. Oli se niin raskasta näin nelikymppiselle äijälle. Nainen kuunteli tilitystäni hetken aikaa ja totesi ymmärtävänsä täysin mitä tarkoitan. Synnyttäminen, lapsen imettäminen ja muut lapsen hengissä pitämiseen liittyvät rutiinithan ovat nimenomaan miehelle todella haastavia.
Päätin sitten olla vain hiljaa.