Hy­vä­sy­dä­mi­nen Eeva on ollut monen tuki ja turva

Lauantaina pöytä katettiin koreaksi Eeva Pelkosen 90-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Päivää juhlittiin etukäteen perhepiirissä, kun varsinainen syntymäpäivä on arkena, maanantaina 14. elokuuta.

Pelkonen vitsailee vanhimpien lasten ottavan häntä ikävuosissa kiinni: eikös se niin ole, jos lapsista useampi on päässyt jo eläkkeelle.

Eeva Pelkosen valoisasta katseesta ei uskoisi, millaisia kokemuksia hänen lapsuusvuosiinsa liittyy. Perheen neljästä lapsesta vanhimmainen, Eeva oli vain kuuden vuoden, kun lentävä keuhkotauti koitui äidin kohtaloksi. Mummo otti lapset hoiviinsa, mutta Eeva joutui pian muuttamaan kasvattikotiin, kun koulunkäynnistä ei kirkonkylän koulussa tullut mitään koulukiusaamisen vuoksi. Tyttöselle löytyi hyvä koti Pelkoperältä, Hankosilta. Eeva ei muuttanut enää lapsuuskotiinsa, vaikka isä avioitui uudelleen.

Koulunkäynti jäi Pelkoperälläkin supistetun kansakoulun neljään vuoteen. Enempään ei koulunpenkkiä ehtinyt kuluttaa, kun piti mennä lapsia hoitamaan. Vuosi käsityökoulussa Kuopiossa ja omalla kylällä saadun ompeluopin myötä käsityötaidot kehittyivät niin, että Eeva on pystynyt opettamaan niitä muillekin.

Puolisoa ei tarvinnut kaukaa etsiä, kun Pauli Pelkonen tuli Pelkoperällä tiellä vastaan. Siinä se oli elämänkumppani. Tuttuja oltiin toki jo kansakouluajalta.

– 70 vuotta sitten mentiin naimisiin, 12. lokakuuta. Häitä vietettiin Pelkoperän seurantalolla.

Häiden pitoon täytyi anoa poliisin lupa, kun nuoripari halusi tanssihäät.

Yhteisen taipaleen alku oli vaatimaton. Pauli sai kotoaan yhden lehmän. Eeva sai perintöä sen verran, että pystyi ostamaan ompelukoneen. Oman mökin teko alkoi, kun Pauli sai ostettua tontin. Lisämaata hankittiin myöhemmin ja ostettiin karjaa.

– Minun piti ommella niin paljon kuin kerkesin. Tyttöille ommeltiin esiliinatkin koulun juhliin, muistelee Pelkonen kyläläisille tekemiään tilaustöitä.

Elämä oli työntäyteistä, kun oman perheen, ompelutöiden ja karjanhoidon ohessa Eeva oli monelle kyläläiselle apuna niin lapsenlikkana kuin vanhuudenturvana. Miehen setä asui perheessä 32 vuotta ja naapurin isäntä 1,5 vuotta. Moni kylän mummu tuli Eevan luo kylvetettäväksi.

Pelkoperän koti on ollut autiona jo 30 vuotta. Ensimmäinen koti kirkolla oli Veteraanitalossa, mutta Raitille rakennetusta rivitalosta Pelkoset ostivat 20 vuotta sitten uuden osakkeen.

– Olen tämän talon viimeinen alkuperäinen asukas, tuumaa Eeva.

Koti on mieluisa, Rantsilan kirkonkylän palvelut eivät voisi lähempänä olla. Mikä parasta, naapurissa on Irja, jonka kanssa Eeva pitää tiiviisti yhtä. Leskirouvat ovat toinen toisellensa tuki ja turva.

Paulin ollessa vielä kunnossa olivat Pelkoset aina mukana Rantsilan Veteraanikuoron toiminnoissa. Pauli lauloi kuorossa ja Eeva kuului vakituisiin kahvinkeittäjiin. Kerhotoimintaan osallistuminen kuuluu talviharrastuksiin yhä.

Kotona asuminen luonnistuu vielä hyvin, kun Tarja-tytär toimittaa päivittäin äitinsä juoksevia-asioita.

Sairaalapäiviä Pelkoselle on kertynyt niin vähän, että ihmetellä saa. Edes lapsivuoteelle hän ei ole kerinnyt sairaalaan. Vanhimpien lasten syntyessä apuna oli kasvattiäiti ja neljä nuorinta Eeva pyöräytti kotona kätilön läsnäollessa. Sairaalareissuja on viime vuosina ollut selkä- ja käsivaivojen vuoksi.

Kotiin toimitetaan valmisruoka ateriapalvelusta, mutta välillä toimitus perutaan.

– Vasta hain Kylmäseltä rössyä ja läskiä ja keitin rössypotut. Ite keitän aina, kun tuntuu siltä.

Nuoremmilleen Eeva Pelkosella on sanoa elämänohjeeksi:

– Pittää ilosen mielen vaan, sillä mennään vaikeistakin asioista yli, Eeva Pelkonen tuumaa.

Ilmoita asiavirheestä