Turhaa byrokratiaa, pilkunviilausta ja sääntöjen orjallista noudattamista pidetään yleisesti varsin suomalaisena ilmiönä. Kun EU jotain sanoo, Suomi tottelee, vaikka muut unionin valtiot saattavat näkeä, että mitäpä tässä hätäilemään. Muutetaan käytännöt sen jälkeen kun alkavat kunnolla uhkailla jos sittenkään.
Säännöt pitää silti olla. Tämä on nähty viime viikkoina hoiva-alan liiketoiminnassa, kun yksityiset yhtiöt ovat saaneet puuhastella ilman riittävää valvontaa. Myös palveluiden hinnoittelussa on ollut mahdollisuus jos jonkinmoisiin veivauksiin. Jokainen on lukenut 15 euron WC-paperirullasta.
Kun kunnat vääntävät yritysten kanssa rakentamishankkeista, kaavoittavat gryndereille tontteja tai neuvottelevat erilaisten palveluiden tuottamisesta, on jokaisen pilkun oltava paikallaan. Minimivaatimus pitää käsitellä maksimina, sillä näin sen näkee myös kilpailutuksen voittanut. Tällä menettelyllä voidaan välttää hoitamattomat vanhukset, ylihintaiset palvelut, puuliiterit ja kaupunkien paarhaille paikoille nousevat, vähän sinne päin tehdyt asunto-osakeyhtiöt.