Reilu viisi vuotta ennätti vierähtää avajaisista, kun Siikajoella saatiin todeta, että maailma muuttuu ja suhdanteet vaihtelevat. Luken tutkimusnavettaa uhkaa sulkeminen, ellei Ruukkin löydetä uutta tilallista, joka ottaisi navetan ja sen eläimet hoitaakseen. Samaan aikaan Luke puuhaa uutta tutkimusnavettaa Kanta-Hämeeseen Jokioisile, ja Ruukin kanssa saman kohtalon kokee tutkimusnavetta Maaningassa.
Mikäli kumppani jää löytämättä, hiljenee Ruukin tutkimusnavetta kokonaan.
Tilanne on siikajokisittain järjetön, sillä tutkimusnavetta on imagollisesti tärkeä, ja Lukella on määräaikaista vuokrasopimusta jäljellä vielä vuosia.
Miljoonahankkeen rakentanut Ruukin Yrityspuisto teki aikoinaan Luken kanssa 15 vuoden vuokrasopimuksen. Jos tästä ajasta navetta on pimeänä miltei kaksi kolmasosaa, tuntuu lopettaminen hölmöltä. Luke aikoo kuitenkin pitää sopimuksesta kiinni ja navetan ja laitteiston maksaminen jatkuu normaalisti ellei omistuksia pysty aiemmin siirtämään kolmannelle osapuolelle.
Vaikka välitön sulkemisen uhka väistettiin, on ymmärrettävää, ettei muutosta niellä alueella purematta.
MTK:n Pohjois-Suomen toiminnanjohtaja epäilee tämän lehden sisäsivulla, että tutkimus alkaa hiipua Pohjois-Suomessa ja Luke keskittää toimintaansa voimakkaasti Jokioisiin.
MTK aikookin kaivaa niin sanotusti puukot ja puntarit esiin estääkseen pohjoissuomalaisen tutkimuksen näivettämisen ja hyvä niin. Pohjois-Suomen etua pitää valvoa ja talkoisiin kaivataan myös muita kuin keskusjärjestöä.
Ruukissa on tehty ansiokasta tutkimustyötä jo vuosien ajan ja työn soisi jatkuvan myös tulevaisuudessa.
Juha Honkala
päätoimittaja