Pää lyö aivan tyhjää. Tunne on lähes sama kuin kesälomaviikkojen jälkeen vaikka takana on vain pitkä viikonloppu poissa kotoa perheen ja ystävien kanssa Kuusamon maisemiin tutustuen. Huomaan allakkaan katsoessa, että unohdin soittaa sunnuntai-iltana haastateltavalle varmistaakseni, käykö tapaaminen heti alkuviikosta. Salasanat sentään muistan.
Lauantaina toteutui vuosia suunniteltu haave, kun päästiin ystävän kanssa kokemaan, kuinka huikeat maisemat avautuvat Pienellä Karhunkierroksella. Muutama vuosi sitten olimme jo varanneet mökinkin, mutta syysflunssa iski samalla kertaa koko konkkaronkkaan niin, että reissu piti perua.
Sää oli mitä mainioin ulkoilureissulle Oulangan kansallispuiston maisemissa, kun lämpömittari näytti aamusta vain viittä astetta ja aamusta ripistellyt sade raikasti mukavasti ilmaa. Reitin varrella riitti ihasteltavaa ja ihmeteltävää jylhien maisemien ja jylisevien koskien äärellä. Ei ole ihme, että Pieni Karhunkierros on Suomen suosituin retkeilyreitti. Sen verran paljon väkeä oli liikkeellä elokuun alussakin, että lähinnä luonnon rauhaa etsivän kannattaa suunnata vähemmän suosituille reiteille.
Jännitystä riitti omalta osaltani 12 kilometrin mittaisen reitin viimeisille kilometreille asti, kun tunnustelin, äityykö milloin mistäkin syystä kipuileva polvi hankalaksi. Eipä äitynyt. Sen verran monta rappusta reitillä oli sekä ylös että alas kipitettävänä, että huonojalkaisille reissua ei voi suositella. Onneksi matkan varrella olevia upeita kohteita kuten Myllykosken kuohuja ja vanhaa myllyä pääsee ihastelemaan myös vain pienen matkan parkkipaikalta kävellen.
Eksymisen vaaraa ei ollut, koska vaellusreitti on merkattu maastoon todella hyvin. Meidänkin olisi ollut paras jättää kartta mökille, kun karttaa lukiessa sattui sellainen härö, että Myllykosken jälkeen hilpaisimme riippusillan yli kahteen otteeseen, kun luulimme, että olemme väärällä puolen siltaa. Eipä siinä muuten mitään, mutta tarkoitus oli kiertää reitti myötäpäivään, jolloin pisin porraspätkä olisi menty alas päin.
Nooh, jaksettiinpa nuo kiivetä ylöskin päin, vaikka vähän puhalluttikin. Onneksi portaat eivät olleet 700 metriä pitkät kuten ymmärsimme meitä vastaan tulleen ranttisen nuorukaisen puheesta. Kiva oli nähdä reitillä tuttuja, kun nuoren parin lisäksi kohtasimme ruukkilaisia ja kuulimme, että seurue oli viettämässä yllätys 70-vuotisjuhlia, joiden ohjelmassa oli porukalla vaeltaminen. Mukava oli, kuinka pääsääntöisesti kaikki vastaantulijat tervehtivät toisiaan.
Viime kesänä osallistuttiin naisporukalla Ruovedellä Helvetinjärven kansallispuistoon tehdylle opastetulle retkelle. Helvetinkolu oli näkemisen arvoinen ja reissu opetti, että opastarjonta on niin monipuolinen että jatkossa satsaamme omatoimiretkeilyyn. Reissussa syntyy huimia ideoita. Ehkä jo ensi suvena lähdemme kokemaan kumilautan kyydissä Kitkajoen koskien kuohut.