Pääkirjoitus

Isot edellä

SSAB aikaistaa tavoitteensa hiilineutraalin teräksen tuotannossa. Teräsyhtiön tavoite on kova, sillä se aikoo tuottaa hiilivapaata terästä jo kuuden vuoden päästä.

Teräsyhtiö SSAB on ollut jo vuosien ajan edelläkävijä. Sitä samaa oli myös suomalainen Rautaruukki ennen viime vuosikymmenellä tehtyä yrityskauppaa. Alkuviikosta ruotsalaisyhtiö teki ilmoituksen, joka alleviivaa sen innovatiivisuutta entisestään.

SSAB aikoo tuottaa hiilivapaata terästä jo vuonna 2026, eli alkuperäisestä tavoitteesta nipistetään yhdeksän vuotta. Jos ja kun tavoitteessa onnistutaan, laskee hiilidioksidipäästöt Suomessa 7 prosenttia ja naapurimaassa Ruotsissa 10 prosenttia.

Päästövähennykset vaativat valtaisat investoinnit, sillä SSAB:lla on laitoksia paljon. Raahen terästehtaalla fossiilittoman teräksen tuotanto käynnistynee vuonna 2029 ja viimeinenkin laitos on uusittu vuoteen 2040 mennessä. Viimeksi mainittu voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta todellisuudessa SSAB on toiminut todella nopeasti, sillä thtiö aloitti nimittäin selvitykset hiilivapaan teräksen tuotannosta vuonna 2016.

Metallinjalostus on yksi Suomen suurimmista kasvihuonekaasujen aiheuttajista, joten siinäkin mielessä SSAB:n ratkaisu on merkittävä. Taistelussa ilmastonmuutosta vastaan etulinjaan asemoituminen on varmuudella myös kilpailuetu. Tiedostava asiakas osaa vaatia paitsi laatua myös entistä kestävämpää kehitystä. Maailma muuttuu ja SSAB jos kukaan on ymmärtänyt muutoksen merkityksen.

Ilmastoa koskevat uutiset ovat olleet jo pitkään pääasiassa kielteisiä. SSAB:n ilmoitus hiilivapaaseen teräkseseen astettaisesta siirtymisestä on yksi parhaista ilmastouutisista miesmuistiin.

Mitä isot edellä, sitä pienemmät perässä. Jos SSAB pystyy tarkastelemaan ja muuttamaan toimintaansa näinkin nopeasti, voivat muutkin suurista hiilidioksidipäästäjistä innostua aiheesta.