Kävimme vuodenvaihteessa Radio Dein kuuntelijamatkalla Israelissa.
Saimme ihmetellä maan monipuolisuutta, pohjoisen vehreitä laaksoja, jossa kasvoi kaikenlaisia kasveja ja puita, kylvöt oli juuri tehty ja oraat puskivat vihreänä maasta, viljelijät odottivat alkavaa sadekautta. Etelän karuudessa ja kuivuudessa ei kasvanut ilman keinokastelua muuta kuin akaasiapuu, joka pystyy suojelemaan juuristoaan sateenvarjomaisella latvanmuodollaan.
Maan korkeuserot olivat ihmeelliset myös, kävimme maapallon pinnan alimmassa paikassa Kuolleellamerellä, jonka korkeuspiste on 400 metriä merenpinnan alapuolella. Koko itäinen Israel on osa suurta hautavajoamaa, joka ulottuu Afrikan puolelle asti.