Pääkirjoitus

Jääviys ja kesäkiireet yllättivät

Siikalatvalla on tasoitettu kuukausia tietä työpaikkoja tuovan tehdashankkeen tieltä. Yllätys oli, kun valtuuston kokousta, jossa olisi tehty hallin rahoitukseen vaikuttava päätös, ei saatukaan päätösvaltaiseksi.

Siikalatvalla nähtiin tarpeelliseksi järjestää kunnanvaltuuston kokous poikkeuksellisesti heinäkuussa, koska nopealla aikataululla eteen päin viedyn hallihankkeen rahoituskuvioihin tarvittiin valtuustolta lisäpäätös. Kunnan luottamushenkilöt ovat olleet hyvin sitoutuneita hankkeeseen ja allekirjoittaneet jopa vaitiolosopimuksen, joka takasi Siklaelementtien Rantsilaan tulon valmistelulle työrauhan. Kunnan tytäryhtiö, Tuohisentteri Oy on jo aloittanut hallin rakennuttamisen. Maanrakennustyöt ovat edenneet kesäviikkoina vauhdilla. Rahoituskuvioiden piti olla jo kunnassa pöytään nuijitut, mutta päärahoittaja halusikin vielä lisävakuutta, jonka järjestämiseen tarvittiin myös kunnanvaltuuston puumerkki.

Kokous järjestettiin, mutta parhaimpana kesälomakautena kokoukseen ei saatu riittävästi päätösvaltaisia valtuutettuja, kun osa päättäjistä oli esteellisiä, koska edustavat kuntaa myös halliyhtiössä. Tunnelma oli Pulkkila-salissa tyrmistynyt, kun asian tila valkeni kokoukseen osallistuneille päättäjille. Ääneen mietittiin, millaisen kuvan päätöksenteon siirtyminen, valtuutettujen poissaolojen vuoksi, antaa Siikalatvan kunnasta. Todennäköisesti isoa vahinkoa ei tapahtunut, kun seuraava valtuuston kokous on kutsuttu koolle jo ensi viikon maanantaille. Mietinnän arvoinen paikka on, kuinka kehittää valtuuston koolle kutsumista niin, että kutsu tavoittaa kaikkina vuodenaikoina kaikki valtuutetut.

Hämmästystä herätti, että osaa varavaltuutetuista ei tavoiteta yrityksistä huolimatta. Jatkossa varsinaiset valtuutetut muistavat Siikalatvalla varmasti ilmoittaa sekä kokouksen koolle kutsuneelle puheenjohtajalle että hallintosihteerille, jos eivät pääse paikalle. Luottamushenkilöille on muistutettu, että kokoukseen voi osallistua myös etänä Teamsin kautta.

Sari Kihnula