Kolumni

Jatkaako kuplailua vai kuoriutua ulos?

Jälleen tekisi mieli asettua kuplaan. Olla ajattelematta liikoja.

Etätyösuositus jatkuu, mutta koulut avataan. Kymmenen hengen kokoontumisrajoituksesta pidetään kiinni toukokuun loppuun, mutta annetaan lähiopetusta isommissa luokissa.

Koulujen ohella myös kirjastot, museot, teatterit, uimahallit, melkein koko maa avataan, asteittain ja hallitusti, mutta senioriväki pysyköön kotosalla. Riskiryhmiä on suojeltava, mutta millä hinnalla?

Kun kaiken keskellä vielä ymmärtäisi, mitä tarkoittaa hallitusti ja mitä tarkoittaa max 50 ja toisaalta säädös, ettei yli 500 hengen tapahtumia?

Tunteet ja tietämys käyvät kamppailua. Lapset suhtautuvat koulujen avaamiseen positiivisesti, vaikka vasta muutama päivä on kulunut viimeisimmästä keskustelusta, että voidaanko me nyt tehdä sitä tai tätä, ettei se korona vaan tulisi. Itketty, kun kaveri ei nyt vain voi tulla yökylään, eikä edes leikkimään, kun se korona tarttuu. Ja aivan yhtäkkiä suit sait, huoli on kuin poispyyhkäisty ajatuksella jälleennäkemisestä. Ihanaa, päästään kouluun!

Koulujen aukeamistieto tuntui levittävän vaarallisen letkeää tunnelmaa sillä siunaaman sekunnilla, kun se annettiin. Eikä pelkästään lapsiin.

Muutoksen saattoi aistia hallitusinfon jälkeisinä päivinä. Kaupan piha tuntui täydemmältä, hyllyjen väleissä näkyi muitakin, kuin nurkan takaa varovaisesti kurkistelevia. Raitilla oli enemmän vilskettä.

Aivan kuin tilanne olisi jo ohi, mitä se tuskin on. Jostain kolkalta myrsky vielä ilmestyy.

Vanhempana ajatukset ovat aivan konkelossa. Lasten iloon olisi helppo yhtyä, vaikkei itse näe, mitä hyötyä parin viikon koulusessiosta on. Tai no, sosiaaliset ja lastensuojelulliset perusteet tietysti. On vain niin surullista ajatella, että asiaan herätään tällä tavalla, kun toimiin olisi pitänyt tarttua niin paljon aiemmin, eikä viime tipassa ennen kesälomia.

Olisiko se asteittain ja hallitusti voinut tarkoittaa sitä, että koulut olisivat pysyneet kiinni toukokuun loppuun, mutta karanteenia olisi lähdetty purkamaan omaehtoisin, pienin askelin? Omalla harkinnallaan vapaa-ajan ja hallituksen antamissa puitteissa siis. Kesäkuuksihan on näillä näkymin kuitenkin luvassa helpotusta ja lievennystä, jopa harrasteryhmien varovaista jatkumista.

Mietiskelin myös sitä, mille peruskoulun ikäryhmälle koulun kiinni pitäminen tuntuisi pahimmalta. Muilla jälleennäkeminen on odotettavissa, mutta yhdeksäsluokkalaiset ovat suuren kynnyksen edessä. Mahdollisesti jopa koko peruskoulutaipaleen yhdessä kolunnut porukka sinkoaa tahoilleen. Vai liekö tuo nykynuorille niin tärkeää, kun somen kautta voidaan olla yhteydessä joka tapauksessa.

Viisaammaksi tullaan vasta myöhemmin, joten mene ja tiedä. Annetaan silti mieluummin elämän - ei koronan - viedä. Unohtamatta silti käsien pesemistä!

Anna Hämeenaho