Jokihelmen opiston uusi opetusohjelma kolahtaa perjantaina postilaatikkoon niissä Pyhännän ja Siikalatvan talouksissa, joissa ei ole suoramarkkinointikieltoa.
Jokihelmen opiston rehtori Anu Hultqvist jalkautui kesällä Siikalatvan kylille kertomaan jo etukäteen, millaista kurssitarjontaa ensi talvelle on luvassa.
– Ohjelma on toteutettu uuden strategian ja vision pohjalta. Ajatus on, että kursseille tullaan nauttimaan ja oppimaan uutta. Aika paljon on hyvinvointiin tähtääviä kursseja: liikuntaan, itse tekemiseen ja luovuuteen liittyviä kursseja. Kansalaisopisto tarjoaa myös elämyksiä merkittävänä kulttuurituottajana.Vuonna 2017 Jokihelmen opiston konsertteihin, tanssi- ja teatteriesityksiin sekä luovien taiteiden näyttelyihin osallistui yli 30 000 henkilöä.
Jokihelmen opiston strategisena tavoitteena on tuottaa oppimisen iloa, hyvinvointia, sivistystä ja elämyksiä kaikenikäisille.
Hultqvist muistuttaa, ettei painettu opetusohjelma sido opiston käsiä, vaan kysynnän ja toiveiden perusteella voidaan polkaista pikaisestikin käyntiin uusia kursseja, kun kurssille tulijoita vain on riittävästi ja opettaja löydetään.
– Joustavuus on päivän sana, kiteyttää Rantsila-päivien toritapahtumassa rehtorin työparina ollut
– Vapaan sivistystyön idea on, että pystytään monenlaista tarjoamaan, vahvistaa Anu Hultqvist.
Katariina Tenhunen kertoo Rantsilassa alkavan uusina kursseina Kuubamania, HipHopa ja Latinobic-kurssit sekä Seniorilavis-ryhmä. Yhden illan kurssilla on mahdollisuus oppia geokätköilyn kikkoja 13. syyskuuta. Piippolassa kurssi järjestetään 20. syyskuuta
Kestilässä toteutetaan 8. syyskuuta yhden lauantain mittaisena tapahtumana Koirien tapakasvatus-kurssi. Lyhyt kurssilla puolestaan opetellaan hattujen ja myssyjen tekoa.
Piippolassa uutta on Taapero ja aikuinen jumppa. Ryhmä on tarkoitettu 2–3-vuotiaille jotka tulevat liikkumaan yhdessä aikuisen kanssa.
Pulkkilassa uutta on aloittava joogaryhmä. Myös aikuisten mielenkiinto herää kutsusta 7–10-vuotiaille tarkoitetulle Tiedettä tenaville-kurssille.
Apulaisrehtori Paula Paukkeri kertoo Pyhännän kurssitarjonnassa uutta olevan muun muassa Vaihtuvan kuntojumpan ja Latinobic-ryhmien.opistosihteeri Katariina Tenhunen.
Erityisryhmien tanssiliikunta jatkuu uuden opettajan Paula Madetojan vetämänä. Taekwondon harrastajia Pyhännällä riittää ja tällä kertaa vuoroviikoin ryhmää vetävät paikallinen Ville Piiponniemi ja Oulusta tuleva opettaja Antti Kukkonen.
Tavastkengän koululla aloitettiin viime vuonna kesken kauden Naisten jumppa, jossa kävi väkeä niin, että kurssi järjestetään tänäkin vuonna.
Vaskipuhaltimien soittoa on mahdollisuus harrastaa edelleen yksilöopetuksena, mutta uutta on mahdollisuus soittaa vaskipuhallin yhtyeessä.
Nykytekniikan haltuunotto helpottuu, kun ilmoittautuu Tabletin käyttökurssille.
Helmikuussa luvassa on mielenkiintoinen luento: Avaimet hallittuun uudistumiseen työelämässä. Luennoitsijana on opetusneuvos Liisa Vornanen.
– Toivotaan, että ihmiset käyttäisivät muidenkin kuntien palveluita kuin omalla kylällä tarjolla olevia kursseja, toteaa Paula Paukkeri.