
Tavastkenkä on tunnetusti maatalousvaltainen kylä. Viime vuosina kumpuilevien maisemien keskelle on karjan, viljan ja mansikoiden lisäksi ilmestynyt myös juurespeltoja.
Saija ja Veli Hyttisen emolehmät huutelevat juuri vieroitettujen vasikoiden perään, mutta onneksi kylällä riittää lääniä myös äänille.
– Vasikat menee suureksi osaksi välitykseen. Jonkun verran jätetään siitoshiehoja ja myös parhaimmat sonnit jätetään siitokseen, Hyttinen kertoo.
Karjavilja-pohjalta toimineella Rintalan tilalla aloitettiin parisen vuotta sitten koeluontoinen porkkanaviljely, ja tänä vuonna lajikevalikoima laajeni punajuurella ja palsternakalla.
– Minusta on aina ollut kiinnostavaa kokeilla jotain uutta ja haastavaa. Tässä molemmat elementit täyttyivät, maatalousyrittäjä kertoo.
Kysyntää tuntuisi olevan, mutta Hyttiset myöntävät markkinoinnin olevan yhtä lapsenkengissä kuin tuotantokin. Lisäksi luomu lisää haasteellisuutta ja työtä. Muitakin muuttujia löytyy, ollaanhan luonnon kanssa tekemisissä.
– Joka vuosi on omanlaisensa. Siinä täytyy varautua, että aina ei voi onnistua, vaikka miten yrittää.
Lisää aiheesta 17.10. Siikajokilaaksossa