Olen jo pitkään puhunut, että maassamme tarvittaisiin jokin perustavanlaatuinen muutos, että ihmiset heräisivät huomaamaan, kuinka hyvin meillä asiat on. Henkilökohtaisesti viimeinen niitti minulle oli sukupuolineutraalit liikennemerkit. Siis, sukupuolineutraalit liikennemerkit! Siinä vaiheessa, jos et keksi enää mitään muuta mistä mielesi pahoittaa, kuin liikennemerkin henkilöllä oleva hame tai housut, on asiasi aivan liian hyvin.
Yhteiskuntamme on rikkaampi kuin koskaan ja köyhimmilläkin ihmisillä on varaa ruokaan ja kotiin. Silti kuulemme jatkuvasti valitusta siitä, miten rahat eivät riitä mihinkään ja pitää kiristää vyötä. Jos meillä on varaa uusia liikennemerkit, on meillä varaa moneen muuhunkin.
Sotien jälkeen Suomi nostettiin savupirteistä ja pohjamudista talkootyöllä, yhteishengellä, toimivalla neuvolajärjestelmällä ja kaikille ilmaisella koulutuksella. Päätimme yhdessä, että jokainen suomalainen lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan. Ja sen tosiaan sen aikainen koulu teki! Eipä tee enää. Rahat virtaavat pois perusasioiden ääreltä kohti oikeasti epäolennaisia hankkeita ja projekteja. Lasten terveystarkastuksista ja perusopetuksen laadusta tingitään jatkuvasti, niin valtion, kuin kuntien tasolla. Ja tämä, jos mikä tulee aikanaan maksamaan meille ja paljon.
Jospa me nyt hiljentyisimme kodeissamme huomaamaan, kuinka hyvin meillä on asiat. Meillä on kodit, perheet ja täällä maalla myös tilaa olla ja elää. Jospa jokainen vanhempi oppisi arvostamaan opettajien tekemää työtä hieman enemmän tämän etäopetusjakson myötä. Jospa jokainen lapsi oppisi arvostamaan taas koulunkäyntiä ja kouluruokaa suurena etuoikeutena välttämättömän pahan sijasta.
Oppisimmeko arvostamaan myös työpaikkojamme? Työ itsessään olisi jo suuri ja iloinen asia, sen ei välttämättä tarvitsisi palvella mitään itselle suurempaa pyhää henkisen olemuksen kehittävää tarkoitusta. Työ antaa sisältöä elämään, oli se millaista vain ja tuo rahaa pöytään.
Varmasti tämän pakkohiljentämisen myötä mietimme myös kuinka tarpeellisia harrastukset itse kullekin ovat. Onko minulla harrastuksiani ikävä vai olenko suorittanut vain, koska niin kuuluu tehdä. Olisiko lapsillakin ihan hyvä olla vain kotona, ilman jatkuvaa kiirettä jonnekin?
Viimeisimpänä salaisena toiveenani on saada tämän pakollisen kotona oleilun myötä vihdoin syntyvyys nousuun. Kotonakin kun voi harrastaa monenlaista liikuntaa.
Laura Vikiö
Opettaja, perheenäiti, Siikajoki