Pidän joulusta ja joulumusiikista. Parhaimpana vuonna olen aloittanut joululaulujen kuuntelun jo elokuussa – tosin soimaan olen pistänyt englantilaisten poikakuorojen upeaa musiikkia, en suomalaisia hanget korkeat nietokset -lauluja. Kuorojen kirkkaat lasten äänet käynnistävät sisäisen joulukelloni.
Ikävä kyllä, iän mukana on joulun odotuksesta karissut jotain pois. Tunnelma on aivan kuin haalistunut, kauhtunut ja hiutunut. Joulumusiikin kuuntelukin alkaa vasta marraskuussa ja pääsee täyteen vauhtiin näin talven suuren juhlan alla. Ja nyt kaikukoon laulu, pauhatkoot urut, soikoon orkesterit!
Rakkaista joululauluista kaikkein rakkain on Arkihuolesi kaikki heitä, joka myös tunnetaan lempinimellä Arkihoususi nurkkaan heitä. Huolet tai housut, sama se, viesti on niin vapauttava. On ihanaa heittää kiristävät, likaiset ja työpöydän edessä istumisesta nuhjaantuneet arkihousut pyykkiläjään ja kulkea joulunpehmeissä vetimissä. On helpottavaa edes vähäksi aikaa unohtaa jokapäiväinen riittämättömyyden tunne, täydellisyyden tavoittelu, kiire, väsymys sekä muut työpaineet ja arkihuolet, jotka toisinaan lyövät polvilleen.
Syystalven raskaassa pimeydessä lyyhistyn helposti, mutta maasta nousen joulun ansiosta. Sen valot, musiikki ja hyvää lupaavat reseptit saavat mielessäni järvet päilymään ja haat kukkimaan. Innostun leipomaan joulua ja herään entistä enemmän henkiin. Mieli ei ole enää kylmä, kun talven säästä tuoksahtaa joulun lämmin, leuto ja hellä henkäys, joka vie keskelle ihmettä.
Sillä ihmehän se on, että yksi sisään kannettu puu sytyttää mielessä tuhat kynttilää ja saa olon niin lempeäksi ja lämpimäksi. Että kynttilöin koristellun kuusen valossa matkustaa aikojen taa, lapsuuden onnellisimpiin ja hauskimpiin jouluihin. Että yhtenä yönä vuodessa uskoo ihmisestä hyvää.