Kolumni
Tilaajille

Kalevin päivä – hieno päivä

Kummatti Pub, Raahe, kevät 1997. Manailen matelevaa aikaa, sillä varusmiespalvelusaamuja on jäljellä vielä pitkästi toista sataa. Lähtiessä niitä oli 240 ja nyt oltiin suunnilleen puolivälin krouvissa. Pubin yrittäjä, nimeltään Kalle, lohdutti onnetonta varusmiestä: ”Älä poika hätäile, äkkiä se aika vaan menee. Mutta sen vain sanon, että kun lopulta kotiudut, alkaa aika rientää. Vuodet vierivät, etkä edes huomaa”.

Nyt kotiutumisesta on päivälleen 23 vuotta ja voin todeta, ettei Kalle puhunut palturia. Syyskuun 10. päivä. Nimipäivää viettävät Kalevi ja Kaleva. Onnitteluviestit ovat menneet useammalle kaverilleni. Turkulaistunut toholampinen musiikkimies sai omansa heti aamutuimaan ja niin sai muutama muukin.