Rantsilalainen sairaanhoitaja Taru Orava on yksi Saattohoitovapaa kansalaisaloitteen alullepanijoista. Rantsilan vuodeosastolla työskennellessä saattohoito oli osa Taru Oravan työtä.
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut hyvän saattohoidonsuosituksen vuonna 2011. Orava nostaa suositustekstistä sanat – ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Mikäli perhehoitovapaita koskevaan lakiin kirjattaisiin uudeksi perhevapaamuodoksi, kuukauden mittainen saattohoitovapaa, voisi nykyistä useampi elää läheisensä tai vaikkapa ystävänsä rinnalla tämän viimeiset viikot ja päivät.
– Oikeasti läheisillä pitäisi olla mahdollisuus saattohoitoon. Ruotsissa tämä mahdollisuus jo on. Sairasvakuutus korvaa 80 prosenttia palkasta 100 vuorokauden ajalta.
Mikäli palkallinen saattohoitovapaa olisi Suomessakin mahdollinen, voisivat niin potilas kuin hänen läheisensä elää luopumisen niin kuin parhaaksi katsovat.
Suomessa laki mahdollistaa töistä poissaolon läheisen saattohoidon ajan, mutta työnantajasta riippuu, maksetaanko työntekijälle vapaanajalta palkkaa.
– Joskus lääkäri kirjoittaa sairauslomaa, jos omainen ei ole työkykyinen. Nykyinen järjestelmä on hyvin epätasa-arvoinen.
Palkattomalle saattohoitovapaalle jääminen ei ole välttämättä kaikille mahdollista taloudellisista syistä. Vapaalle jäävä voi olla lapsiperheen ainoa huoltaja, kun toinen vanhempi on vakavasti sairas tai elämän ruuhkavuosia elävä lapsi haluaisi saattohoitaa vanhempansa.
Saattohoitovapaalle jääminen olisi itsestään selvä mahdollisuus, kuten muutkin perhevapaat, jos se olisi lakiin kirjattu. Ruotsissa saattohoitovapaa on tuottanut mittavat satakertaiset säästöt yhteiskunnalle, sillä läheisten antama hoiva vähentää laitoshoidon tarvetta.
Nykyisin Rantsilassa terveyskeskuksen vastaanotolla sairaanhoitajana työskentelevä Taru Orava seuraa vastaanotolta käsin palliatiivisen hoitotyön näkökulmasta parantumattomasti sairaiden potilaiden hoitoa. Saattohoito on viimeinen vaihe palliatiivista hoitoa.
Idea saattohoidon Siikalatvalla kehittämisestä lähti liikkeelle kolmisen vuotta sitten, kun lääkäri Taru Lehtinen työskenteli Rantsilan vastaanotolla. Saattohoidon kehittämistä mietittiin porukalla myös Rantsilan syöpäkerhon aktiiveista kootun ryhmän kanssa. Teologista näkökulmaa keskusteluun toi ranttisille niin diakonissana, pappina kuin sairaanhoitajanakin tutuksi tullut Saila Karppinen.
Saattohoidon kehittämisestä puhuminen sai Taru Oravan kiinnostumaan itsekin asiasta niin, että hän on opiskellut työn ohessa palliatiivisen hoitotyön asiantuntijaksi.
– Herättiin tarpeeseen kehittää saattohoitoa. Saattohoidon kehittämisen tarve on ollut pitkin työuraani koko ajan läsnä, kuvailee Orava, vaikka ei tällä hetkellä työssään saattohoitoon juuri osallistukaan.
Palliatiivisessa hoidossa Taru Orava nostaa ykkösasiaksi hoitoketjun saumattomuuden. Aina pitäisi olla paikka, johon potilas tai hänen läheisensä voi ottaa yhteyttä.
Hoitajilla ja lääkäreillä täytyy olla hyvä, ajantasainen tieto oireenmukaisesta hoidosta.
– Oireet on tärkeä hoitaa, mutta hyvään hoitoon kuuluu myös potilaan arvomaailman ja elämänhistorian kunnioittaminen sekä hengellinen ja henkinen tuki niin potilaalle kuin läheisille.
Jokaisen aikuisen olisi hyvä tehdä hoitotahto, kuinka toivoo tulevansa hoidetuksi, jos ei enää itse voi kertoa tahdostaan.
Hoitotahdon olemassaolosta on hyvä kertoa läheisille ja omaan terveyskeskukseen.
Hoitotahdon voi tehdä yhdessä asiantuntijan kanssa tai kirjoittaa itse vaikka puhtaalle valkealle paperille toiveistaan. Lomakepohjia löytyy myös netistä ja kanta-arkistosta.