Vanhan kenkälaatikon kannessa on vuosiluku 1921. Tuolloin ylivieskalainen Iida Männistö hellin käsin ompeli kastemekon toiselle lapselleen, pienelle tyttärelle.
Mekkoa varten Iida oli hankkinut ohuen ohutta valkoista puuvillakangasta ja pitsinauhaa. Niistä valmistui yksinkertaisen kaunis vaate lapsen ensimmäiseen suureen juhlaan.
Pitkässä kastemekossa on pitsillä koristettu röyhelökaulus ja pitsiset avarat hihansuut. Pröystäilemätöntä pitsinauhaa on miehustassa ja tietysti myös helmassa.
Juhlapäivänä valmis mekko puettiin vauvan ylle ja hän sai kasteessa nimen Hilkka Marjatta. Tuo vauva oli paavolalaisen Ritva Sepin äiti.
– Kangas on varmaan musliinia, 98-vuotiasta mekkoa hypistelevä Seppi tuumii.
Hienoa kangasta on käsitelty taitavasti. Iida-mummon poljettava Singer on tikuttanut tasaista jälkeä ja tuloksena ovat suorat saumat. Pitsit ovat siististi paikoillaan. Selvästi mekko on erittäin huolellisesti tehty.
– Kaipa on pitänyt niin tehdä, kun on kastemekko, Seppi arvelee.
Ompelijan hellät ajatukset näkyvät mekon niskapuolella, jossa edelleen ovat ompelulangasta tehdyt napit. Nappien runkona on luultavasti lyijykynän ympärille kierretty lankaympyrä, joka on päällystetty samalla langalla.
– Varmaan on ajateltu, ettei saa lapsen selkää kovat napit painaa, Seppi pohtii.
Mekon ensimmäisen käyttäjän, Hilkan, jälkeen se puettiin kahdeksan sisaruksen ylle. Lisäksi sitä lainattiin naapureille, sillä tuohon aikaan ei joka perheessä ollut omaa kastemekkoa. Kun Männistön perheen lapset menivät naimisiin ja saivat omia lapsia, otettiin Iidan ompelema mekko jälleen käyttöön.
– Meidät on kaikki kasteltu tässä mekossa, Seppi tietää oman perheensä ristiäisistä.
Kastemekosta on tullut koko suvun yhteinen ja se on ollut Sepin mukaan kymmenien, ehkä jopa liki sadan lapsen yllä. Viimeksi sitä käytettiin Sepin lapsenlapsen ristiäisissä muutama viikko sitten. Mutta kovin monta lasta sillä ei voi enää kastaa, koska aika on haurastuttanut kankaan. Ohut musliini on paikoin jo puhki kulunut.
– Ei tämä enää kestä, jos vauva potkaisee, Seppi kertoo ja pakkaa mekon varovasti pahvilaatikkoon.
Parin vuoden kuluttua Iida-mummon ompelema kastemekko täyttää sata vuotta. Sen kunniaksi olisi Sepin mielestä ihanaa vielä kerran pukea mekko vauvan ylle.
– Toivon, että mekolla voisi olla satavuotisristiäiset. Kunpa sukuun tulisi vauvoja, hän sanoo hieman kaihoisasti.
