Miten kengät ja talonrakennus liittyvät toisiinsa? Vastaan siihen tuota pikaa...
Näin syksyllä, ensimmäisten liukkaiden edellä, poliisi ensin muistuttaa ja sitten rankaisee, jos kulkuneuvossasi ei ole kelin vaatimia renkaita alla. Maassa, etenkin kaikkialla muualla kuin eteläisimmässä Suomessa, se tarkoittaa piikkipyöriä eli nastarenkaita.
Jos puolet nastoista uupuu, katsastusmies antaa ainakin noottia ellei hylkää kokonaan.
Tämän hyväksymme nikottelematta. Ymmärrämme, että kulkuneuvo pitää saada liikkeelle, ohjattua toivottuun suuntaansa ja sitten vielä pysäytettyä tarvittaessa.
Kymmenisen vuotta sitten hankin ensimmäiset älynastalliset lenkkikengät. Käytin niitä päivittäin kävelemällä vähintään puolet yhdeksän kilometrin työmatkastani. Hyvällä kelillä kävelin molempiin suuntiin.
Oli kiva fiilis astella eteenpäin, kun ei tarvinnut hipsutella ja jännittää, milloin jalka lipeää. Kuin huomaamatta askel keveni, vauhti parani ja jaksoi arkeakin paremmin. Kun kävelee liukkaalla, alkaa jännittää lihaksiaan, vauhti hiipuu ja paikat kipeytyvät, vaikka ei kaatuisikaan.
Alkukeväästä alkoi jalka lipsahdella ja kas; älynastat olivat lähteneet. Kysyin myyjäliikkeestä, että mikähän se on kengän ja nastojen arvioitu kesto, elinkaari kilometreissä – ei ajallisesti.
Tuote oli uusi ja myyjä lupasi uudet tilalle. Sain kävellä jolkutella loppukevään vanhoilla uusia odotellessani. Alkoi jo uusi talvi näyttää merkkejä, kun kiinalaiset saivat värkättyä kontillisen uusia popoja. Nyt oli laatikossa mukana lappu, jossa maahantuoja vetäytyisi vastuusta, jos ja kun nastat lähtevät ja oli vielä maininta että se ”on normaalia”, eikä pito lopu vaikka nastoja vähän lähteekin.
Älynastan idea on, että kovalla alustalla se painuu sisään, eikä ole siten sisällä liukas ja pidä meteliä. ”Äly pitää olla päässä”, tuumi rouva, joka käveli mäntylattialla pari kertaa ottaakseen nauhakengät jalastaan sisemmällä. Lattiassa on pysyvät muistot, samoin puisissa ulkorapuissa. Myyntipuhe on myyntipuhetta.
Miten tämä kaikki liittyy talonrakennukseen? Jos on katto ja kivijalka kunnossa, on sellainen talo terve ja hyvä asua. Sama pätee tähän aiheeseen. Liukkaalla kelillä pitää jokaisen itse pitää huolta jalkineistaan ja hankkia uudet, asianmukaiset jalkineet – ei lipsutella sakkotossuilla.
Keskiosa, se asuinkerros, voi hyvin, kun saa happea ja vähänkin kevenee.
Luulen, että vakuutusyhtiöitäkin kiinnostaa piakkoin, millaisilla kengillä kävelit kun kaaduit. Kaatuessa sattuu käsiin, ranteisiin, kyynärpäähän, päähän, lonkkaan, joskus vähemmän joskus enemmän. Aina sattuu kuitenkin. Ja kun sattuu yläpäähän, seuraukset ovat vakavia.
Siinä säästää tyystin väärässä paikassa, jos ei malta satsata asianmukaisiin jalkineisiin. Mikä on kaatumisen hinta yhteiskunnalle, mitä se merkitsee elinkeinoelämälle sairaus poissaoloina? Rahahan se on, joka asioissa eniten painaa, mitä sitä terveydestä.
Ei tähän lakia ja asetusta tarvita. Riittää, kun tekee kenkäratsian kotona. Katso, että jokaisella perheenjäsenellä on turvalliset jalkineet, joissa jalan on hyvä olla ja joilla kulkija pääsee halumaansa suuntaan ja pystyy pysähtymään tarvittaessa, vaikkapa suojatien kohdalla.
Pysytään pystyssä.
Pekka Peltonen
Kirjoittaja on ruukkilainen kolumnisti