Kesä on parasta aikaa vuodesta, kesällä on kivaa ja lämmintä ja aurinkoista ja on mukava olla ulkona, nautiskella iltakahveja pihan kukkaloistoa ihaillen. Näin sitä ajattelee sinisilmäisesti vielä toukokuussa.
Totuus kesästä pläjähtää vasten naamaa juuri sillä hetkellä, kun ensimmäinen sääski eli hyttynen eli salakavala verenimijä alkaa inistä korvan juuressa. Siitä lähtien kesä on pilalla.
Takapihan iltakahvit jäävät haaveeksi. Sääskien vuoksi voin vain ikkunasta ihailla kukkivaa päivänliljaa ja seurata pionien nuppujen aukeamista. Saan vain kuvitella, miten mukavaa olisi käyskennellä pihalla, tuolloin tällöin kohentaa kukkapenkkiä ja kastelukannulla valuttaa vettä kuivaan multaan.
Iltapuhteella en voi nautiskellen kiertää Kärkiniemessä valon täplittämää ja kurjenpolvien reunustamaa metsäpolkua, koska metsässä sääskillä on ilmaherruus. Ne käyvät kimppuun kuin hävittäjät ja siinä taistelussa ihminen on hätää kärsimässä.
Päivällä ovat sitten omat kiusansa. Kun menen leikkaamaan nurmikkoa, oitis ympärillä pörrää kärpäsparvi. Ne yrittävät tunkea korviin, silmiin, nenään ja suuhun. Tarttuvat tukkaan ja kipittävät hikistä niskaa pitkin. Ilmeisesti lehmiä on laitumilla nykyisin aivan liian vähän.
Jos keskityn perennoihin, pian kaveriksi ilmaantuu nälkäinen paarma. Kun sen saa nitistettyä, on puoli penkkiä tallottu – ja ihan turhaan, sillä saman tien ilmestyy uusi paarma kaverinsa kanssa.
Sitten vielä nämä nykyajan vitsaukset. Lapsena en ollut koskaan kuullutkaan sanaa punkki, nyt ötökästä puhuu jokainen. Kaiken lisäksi niitä myös on: Juhannuksena ystäväni kaulasta löytyi yksi. Jalat vain vispasivat, kun se kaivautui syvemmälle ihoon.
Suomen suvi on kaunista aikaa ja se on vain kerran vuodessa. Onneksi. Odotan jo kaiholla syksyn ensimmäisiä pakkasia.