Talven poikki on taas kahlattu. Luonto ja ihmismielikin alkaa kummasti piristyä. ”Multasormet” pysähtyvät kauppaliikkeiden kukka- ja muidenkin kasvien siemenpussitelineiden edessä. Monesti on tullut ajateltua, ”en varmasti tänä keväänä talostele multalaatikoiden ja kylvöhommien kanssa”.
Mutta kas kummaa, kun menen sisarusteni huusholleissa käymään, siellä niitä kukkasten kylvölaatikoita on. Siemenet jo mullassa! Siitä se kukkakesä taas alkaa. Kesän kynnyksellä voidaan ostaa täydennystä kukkapenkkeihin.
Varmaan olemme sitä ”Kukka-Hilman” sukua, niinkin tavataan sanoa. Kuka hän sitten lieneekin ollut ja edellä olevalle aiheelle nimensä antanut? Tämä ”kukkanimi” periytyy jo toisessa polvessa. Vanhempi tyttäreni seuraa enenevässä määrin ”Kukka-Hilman” polkua.
Kirjoitin tässä ystävälleni Leenalle kirjeen tämänhetkisistä, meidän keskeisistä asioista. Kirje on jo kirjekuoressa ja postilaatikossa odottamassa matkaa Ruotsin maalle. Leenan ja minun kirjeenvaihto ei olekaan ollut mikään muutaman vuoden juttu. Ei, vaan yli 50-vuotta ovat kirjeemme viikoittain risteilleet välillämme. Niissä kirjeissä on tainnut kulkea meidän kahden ystävän elämäntapahtumat laidasta laitaan. Niissä on käyty läpi ilot ja surut. On itketty ja naurettu, on ollut runoa ja proosaa.
Itella muutti nimensä jälleen Postiksi ja alkoi laittamaan ”Postinen”- lehteä muun postin mukana. Työntekijöitään Posti vähentää ja postimaksuja korottaa. Heidän sanomanaan syynä on mm. vähentynyt kirjemäärä. Eli kirjeiden kulku on melkein loppu.
Me Leenan kanssa varmaan yhden postityöntekijän palkka on tienattu meidän kirjeenpostitus määrällä.
Näsälänperälläkin on postinkululla oma historiansa. Monella tapaa on posti kulkenut 25–30 kilometrin matkan kirkolta syrjäkylälle. Postikuljetuksen historiasta Rantsilan menneiltä ajoilta saisi varmaan kirjan verran asiaa. Tietoja on varmaan taltioitukin.
Minä muistan Posti-Villen, Kaikolan Niilon ja maitoauton kuljettaneen postia. Näsälähän se oli, mihin posti tuotiin. Sieltä haki itse kukin asuja omansa.
Kirjeissä ne ennen kulki nuortenkin asiat toiselta toiselle. Silloin otettiin lehdistä kirjeenvaihtoilmoituksia talteen. Niistä valittiin sopivantuntuiset. Niin lähtivät kirjeet kulkemaan. Ei ollut tätä nykyajan ihme teknologiaa. Ei ollut kännykät kourissa, vaan kynä ja paperia! Postimaksutkin olivat edullisia. Ei niistä koskaan tinkaa ollut.
Kirjeet pidettiin tarkasti piilossa ja luettiin moneen kertaan. Varsinkin sitten, kun alkoi olla se tosi rakkauden viestimisen aika.
Isä usein haki Näsälästä postin. Siellä kylänmiehet monestikin istuivat odottelemassa postia. Ei ollut tarkkaa aikaa postin kululle. Kelit ja muut seikat ratkaisivat asian.
Isällä oli sellainenkin malli, että kun näki postissa meille tulleet kirjeet, piilotti ne selkänsä taakse eikä luovuttanut niitä ennen kuin lauloimme jonkun laulunpätkän ja niiasimme. Laulettiinhan sitä, että saatiin rakkauskirjeet oikeaan osoitteeseen.
Nämä edellä mainitut postintuojat, jotka kirkolta polkupyörillä kuljettivat postin, yöpyivät joskus meillä. Posti-Ville ainakin.
Minulla oli lapsena pienehkö puinen arkku, jossa säilytin aarteitani. Posti-Villellä oli myös joku arkuntapainen, jossa hän piti tavaroitaan. Iltasella minä talostelin arkkuni tavaroilla ja toisella puolen pirttiä Ville myös samoin. Siskokset siitä kiusoittelivat minua.
Elina oli aika pieni silloin. Hänkin olisi halunnut tutkia minun arkkuni sisältöä, vaan enhän minä sinne ketään päästänyt! Elina oli sanonut: sitten kun Suoma kuolee, minä haluan tuon arkun. Eipä sen arkun sisältö ole enää samanlainen. Ei Elinakaan sitä varmaan enää muista ja mieli.
Elinan elämä kuljetti entiseen Jugoslaviaan. Sieltä löytyi aviomies ja perhe. Suomen suurlähetystössä teki Elina elämäntyönsä, nyt hänkin viettää eläkepäiviä.
Mutta tuolla se arkku on, minun komeron nurkassa hyvässä tallessa. Odottelee perijäänsä!
Kevääntulosta aloitin tämän juttuni. Keväällähän siis ihmismielenkin valtaa monenlaiset tunteet ja asiat. Mieleeni nousi jostain muistinkätköistä seuraavat tuntemukset. En tiedä kuka ne on kirjoittanut.
”Kevät saapuu, taas kevät saapuu, minun suoneni tuntevat sen. Mutt´ alta riemujen sykkeen surun lyöntejä kuuntelen”.
Aurinkoista kevättä,