Itsenäisen Suomen juhlavuosi jää henkilöhistoriaani erityisen tapahtumarikkaana vuotena.
Alkuvuodesta lähtien vuoden on voinut sanoa olleen yhtä juhlaa, tosin pienen jännityksen sävyttämänä. Eihän sitä uskonut todeksi, että pääsen mummon kirjoihin, ennen kuin tyttärentytär oli syntynyt.
Yllätysjuhlien sarja alkoi perheessämme juhannuksen jälkeen, kun yllätimme porukalla isosiskon järjestämällä hänelle 50-vuotisjuhlan. Pääsin tulevana mummona osalliseksi myös tulevan äidin kunniaksi järjestettyihin vauvajuhliin. Kaasolle monenmoista mukavaa toi ystävän häiden valmistelu, puhumattakaan itse häistä.
Kastajaisten ja häiden valmistelupuuhien keskelle sattunut Kylmäsen tehtaan tuhonnut suurpalo muutti myös meidän perheen elämää. Rehellisesti voin sanoa, että marraskuun toinen viikonloppu oli sekä kamala että ihana.
Tunteet poukkoilivat yhtenä vuoristoratana, kun puolison työpaikan tuhonneen tulipalon uutisoinnin rinnalla valmistauduin mummona ensimmäisen lapsenlapseni ensimmäiseen juhlapäivään. Kyynelet nousevat yhä silmiin, vain tuota viikonloppua ajatellessakin.
Siitäkin viikonlopusta selvittiin. Lapsi sai nimen, vaikka mummo poltti kastejuhlaan leipomansa kuivakakut. Uuniin unohtuneet kakut eivät maailmaani järkyttäneet. Tuossa vaiheessa oikeastaan vain nauratti. Palaneen tehtaan rinnalla mustuneet kuivakakut olivat pikkujuttu. Aivan kuten samalle viikonlopulle kotona tukkeutunut keittiönviemäri ja astianpesukoneen hajoaminen.
Työyhteisössäkin on koettu monenlaista kuluneen vuoden aikana. Totuttelemista on ollut tilanteeseen, jossa Annan opiskellessa kolmen toimittajan sijaan juttuja laajalta levikkialueelta toimittaa vain kaksi toimittajaa.
Uuden esimiehen työyhteisöön tulokaan ei ole mikään pikkujuttu. Onneksi uusi päätoimittaja on onnistunut hyppäämään sujuvasti Siikkis-veneeseen.
Entistä parempaa uutta vuotta kaikille!