Vapaaehtoisia kaivataan, vapaaehtoisia toivotaan mukaan -pyynnöt ovat siivittäneet kuluneen syksyn aikana useita juttukeikkojani.
Samaan aikaan useammalla taholla on käynnissä tai hiljattain käyty yt-neuvottelut. Jos yt-kierrokselta on säästytty, niin vähintään organisaation toimintaa tehostetaan niin, että tulevien eläköitymisien myötä pärjätään vähemmällä väellä.
Jotain on nyt pielessä. Yhä enenevässä määrin katsotaan, että vapaaehtoisia, palkatta yhteiseksi hyväksi työtä tekeviä tarvitaan. Samaan aikaan, moni yritys tai yhteisö ei tarvitse entisen laajuisia henkilöstöresursseja, kun toimintaa tehostaen työt hoituvat vähemmällä väellä.
Rivien välistä olen tulkinnut, että ei niin tärkeät työt laitetaan ö-mappiin. Jossain vaiheessa ehkä huomataan, että eivät ne niin vähäpätöisiä töitä olleetkaan, voisiko ne hoitaa joku vapaaehtoinen.
Tätä menoa joutilaita on tekemään vapaaehtoistöitä jatkossa yhä enemmän. Mutta, onko työttömäksi jääneillä virtaa tarttua yhteisen hyvän tekemiseen vapaaehtoistöitä tehden. Tunnustettu tosiasia on, että työ pitää ihmisen korvien välin parhaiten kunnossa.
Vapaaehtoisten toimijoiden harteille ei voi sälyttää liikaa tekemistä, vaikka keskusteluilloissa voi vaikuttaa, että onhan tällä kylällä aktiivisia toimijoita. Niin no on, mutta juuri nämä puolenkymmentä aktiivista per kylä voivat olla heitä, jotka pyörittävät koko pitäjän vapaaehtoistoimintaan perustuvia juttuja.
Harrastuneisuuteen perustuvan vapaaehtoisuuden pohjalta saadaan paljon hyvää aikaan. Esimerkiksi metsästäjät tekevät paljon talkootyötä harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi rakentaen kokonaisia rakennuksia. Tässä lehdessä on juttua, kuinka kestiset innostuivat virkkaamaan vanhusten iloksi turvalonkeroita.
Sydämellinen kiitos ja erityisen aurinkoista syksyä kaikille teille, jotka teette vapaaehtoistyötä!