Vielä kerran Kilka yritti harhauttaa. Parilla edellisellä kerralla käydessäni Kestilässä ja etsiessäni Kilkakalliota se johti minut harhaan Pirunpäähän lähelle Siikajoen ja Neittävänjoen haaraa. Nyt minut ohjattiin Näälingän talon pihaan, jota luulin Kilkalaksi.
Talon nuori isäntä kertoi, että etsimäni talo on tien päässä, josta johtaa polku kalliolle. Kysyessäni isäntä mainitsi, että Kilkakallion louhikossa sanotaan noitien majaansa pitävän, muttei hän siihen oikein usko.
Kilkalan pihalla tapasin isännän ja emännän talon kunnostuspuuhissa. Heiltä sain opastuksen parin sadan metrin päässä talosta olevalle Kilkakalliolle. Kysyessäni isäntäväki kertoi hymyillen, että kallion kivipaasien alla asuu peikko. Sitä he kuitenkin ihmettelivät, että äskettäin heidän veneensä kiinnitysköysi oli katkennut keskeltä poikki ilman mitään näkyvää syytä, mahtoiko olla Kilka. Valistin heitä siitä, että Kilka hallitsee kallion ja metsän lisäksi läheistä jokea, sen vuoksi alueen haltiana Kilka vaatia kala-ateriaa - sitten kyllä leppyy ja suo kalaonnea.
Ympäristöään huomattavasti korkeampi Kilkakallio sijaitsee entisen Kestilän kunnan läpi virtaavan Siikajoen läheisyydessä, noin neljän kilometrin päässä kirkonkylältä. Ympäristöään huomattavasti korkeamman mäen pohjoispäässä on erikoisen muotoinen louhikkoinen luonnonmuodostelma. Kookkaiden kiivipaasien ja kalliojärkäleiden väliin on muodostunut syviä kuiluja ja ahtaita syvänteitä.
Kävelen verkkaan kalliolle sinne johtavaa polkua myöten. Poimin matkalla mustikoita. Päästyäni louhikon päälle pudotan kouraani keräämäni mustikat kalliokuiluun lyylitykseksi Kilkalle - viimeinkin olen päässyt etsimääni paikkaan.
Christfried Gananderin, joka toimi Rantsilan kappalaisena, mainitsee vuonna 1786–87 laatimassaan Nytt Finskt Lexicon-sanakirjassa sanan kilka. Hänen mukaansa se merkitsee tihulaista tai kiusanhenkeä. Pappismiehenä Ganander antaa sanalle myös uskonnollissävyteisiä selityksiä kuten pahahenki, paholainen, piru ja perkele. Kuitenkin sellaiset hänen kilka-sanalle antamansa merkitykset kuten metsänhaltija (skogsrå) ja kallionhaltija (bergsrå) osoittavat Kilkan kuuluvan muinaisuskomuksien haltijaolentoihin.
Millainen olio Kilka sitten on. Vanha pilkkahokema selvittää asiaa: ”Olli molli molokkasilmä, kiven alta kilkasilmä, jään alta jäkäläparta.” Hokeman mukaan Kilka oli siis jäkäläpartainen, mulkosilmäinen olento, jonka asuinto oli kivipaaden tai veden pohjalla. Saamessa yhdyssana kil’k(e)-dsalme / kilk-tsalm/skelggsälmm tarkoittaa myös mulko- tai kierosilmää, kuten skielgá-sana jo yksistäänkin. Kielk tai Gilka taas merkitsee saamessa kivenjärkälettä. Enontekiöllä on vielä tänä päivänäkin Gilkavárre-niminen kallioinen vaara.
Muita merkityksiä sanalle kilka: Suomen murteiden sanakirjan mukaan kiljansilmä on ylin niskanikama tai lonkkaluita. Yleensäkin kilka/kilja/kiljo sanapesyeellä on tarkoitettu esiinpistävää luontokohdetta tai kuperaa luuta. Kiljansilmällä on tarkoitettu myös kiilu- tai mulkosilmää sekä myös pohjattoman lähteen pulppuavaa silmää. Kilkantuli tai kilkanvalkea ovat tarkoittaneet hankaamalla aikaansaatua tulta eli kitkatulta. Kilkanvalkea on merkinnyt myös mytologista aarnivalkeaa, siis maahan kätketyn aarteen päällä roihuavaa tulta
Kilka-sanaa on käytetty etupäässä Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Hieman eri tavoin muunnelluissa muodoissa sitä on käytetty lännempänä. Kaiken kaikkiaan Kilka on yleensä ymmärretty olevan kalliossa, metsässä tai joskus veden pohjalla asuva ilkeä haltia, tihulainen tai riiviö.
Rantsilassa Siikajoen keskivaiheilla on myös Kilkakallio, mutta käydessäni siellä, paikalliset eivät liittäneet kallioon mitään mystistä. Kilkakalliosta muutama kilometri alajuoksuun päin joen uomassa on ollut kaksi kiveä Kiljonkivi ja Koljonkivi, jotka kaksi kilpailevaa jättiläistä ovat kertoman mukaan jokeen heittäneet.
Näkemykseni mukaan Koljo edustaa saamelaisten stalo-jättiläistä ja Koljo johtuu sanasta Goljat, jolloin kysessä saattaa olla muistuma saamelaisten muinaisuskon ja kristinuskon välisestä henkien taistelusta.
Laajemman kuvan saamiseksi kilka-mytologiasta samosin vielä Rantsilan ja Kestilän entisen rajan tuntumassa olevalle suoalueelle Kilkakorpeen ja pistäydyin vielä Pyhännän Tavastkengällä olevan Kilanpääpuun juurella (taivutus: kilka>kilan). Lähistöllä sijaitsee Myllylän talo, joka oli aikoinaan nimeltään Kilkala. Talon väki ei tuntenut puuhun liittyviä tarinoita.
Kilka-sana näyttää lainatun saamelaisilta. Tiedetään, että saamelasia esiintyi Siikajokilatvoilla vielä 1600-luvun taitteessa ja alueen paikkanimistössä on jälkiä saamesta. Onkin ilmeistä, että Kestilän Kilkakallio on ollut saamelaisten pyhä palvospaikka - seitakallio - johon kallion onkaloissa asuvalle haltialle on tuotu uhrilahjoja metsästys- ja kalastusonnen takaamiseksi. Saamelaisethan suhtautuivat hyvin kunnioittavasti, jopa pelonsekaisesti pyhiin paikkoihinsa, joissa he uskoivat pyyntionneen vaikuttavien haltioidensa asuvan. Läheisyydessä virtaava Siikajoki on ollut muinoin hyvin kalaisa, myös alueen laajoilla kankailla ja soilla on vaeltanut satapäisiä peuralaumoja.
Siikajoen jokilatvoille on keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa vaeltanut rannikolta kalastajia ja Itä-Suomesta uudisasukkaita. Täällä he ovat selvästikin joutuneet kosketuksiin saamelasten ja näiden palvontariittien kanssa. Saamelasten osoittama pelonsekainen kunnioitus palvokalliota (seita) ja sieltä lähialuetta hallitsevaa haltijaa kohtaan lienee aiheuttanut suomalaisille kaksinkertaisen väärinkäsityksen: Saamen kalliolouhosta tarkoittava sana ki(e)lk/gilk on muovautunut suomalaisen suuhun paremmin sopivaksi kilka-sanaksi. Samalla sana on alkanut tarkoittamaan itse kallion haltiaa, vieläpä pahantahtoista haltiaa.
Vielä vuosisatojen jälkeen paikallisille Kestilän asukkaille on välittynyt ylimuistoinen käsitys siitä, että Kilkakallion onkaloissa elää iljettäviä noitia ja peikkoja ja myös, että louhikkoon on viety vastasyntyneitä lapsia. Kaikki nämä muistot tukevat saamelaisolettamaa: On tunnettua, että saamelaisilla oli noitia. Peikot eli saamelaisittain stalot olivat ilkeitä, maan alla majaansa pitäviä jättiläisiä, jotka saattoivat ryöstää ihmislapsia. Lisäksi muinaisilla suomalaisilla on ollut se virheellinen käsitys, että saamelaiset uhraavat lapsia haltioilleen.
Kilka voi merkitä myös karhua, oikeammin sanottuna karhun henkeä, mytologista metsän haltijaa, jota myös muinaiset suomalaiset ja muut suomensukuiset kansat ovat palvelleet. Tästä lienee eräänlaisena muistumana Tavastkengän kil(k)anpääpuu.
Otan Kilkakalliolla muutamia kuvia ja palailen autolleni tyytyväisenä näkemääni. Kilka palkitsee välittömästi lyylitysmustikkani. Yllätyksekseni huomaan polun varrella koivun kyljessä muhkean pakurikäävän, jota vuosia turhaan olen etsinyt. Otan mukaani aivan pienen palan pakuria terveysteetä varten - Kilkan luvalla. Muistettakoon, että pakurin ottamiseen tarvitaan maanomistajan (haltian!) lupa.
Kotona asiaa pohtiessani minulle valkenee, miksi aluksi ajauduin itsepintaisesti Pirunpäähän - minua ei siis harhautettu. Paikan nimi on varmaankin ollut aikoinaan Kil(k)anpää Tavaskengän mallin mukaan. Paikan nimi on muuttunut ajan myötä Pirunpääksi paikkakunnalla nykyäänkin tavattavien siirtolohkareiden pirunkivi-nimeämismallin mukaisesti. - Tavallaan olin siis alusta alkaen menossa oikeaan suuntaan.
Johdatuksena Kestilä-päivien puheelle
Tuomo Junkkari
synnynnäinen, muualla asuva kestinen
Vantaan vankilan johtaja