Tuula ja Markku Lievonen puikkelehtivat penkkirivien välissä ja esittelevät viljelmiään innokkaina. Markku polvistuu heinäkatteella peitellyn perunakasvuston ääreen. Katteen alta paljastuva näky nostaa hymynkareen miehen huulille.
– Onpa täällä mukava mukulamäärä, hän myhäilee katsellessaan mullassa köllötteleviä perunoita.
Penkeistä kohoaa monenlaista: selleriä, kesäkurpitsaa, naurista, punajuurta ja parsakaalta. Pulleat herneenpalot riippuvat pitkissä varsissa, joiden tueksi on istutettu kauraa. Lavankaulusten suojissa kasvaa myös talvivalkosipuleita.
Viljelemisen kipinä sammui tältä tilalta vuosia sitten, mutta nyt Lievoset ovat palanneet rakkaan tekemisen pariin. Tämänvuotinen sato on onnistunut epävakaisista keliolosuhteista huolimatta. Pottua, porkkanaa, sipulia ja hernettä on kertynyt myytäväksi asti, ja pariskunnan on voinut nähdä pitkästä aikaa myyntitouhuissa lähiseudun markkinoilla.
Veri veti maalle
Lievoset ostivat Paavolassa sijaitsevan Keskikosken tilan vuonna 1986. Tätä ennen pari asui Oulussa, mutta Siikajokivarsi oli tullut tutuksi Markun isän kotiseutuna. Veri veti heitä maaseudulle viljelyn pariin.
Tilan pellot olivat alkuun viljalla, ja pariskunta alkoi muokata maata haluamaansa tarkoitukseen.
– Oli ajatuksena aloittaa mansikalla, mutta ensimmäiset taimet olivat juurilahoisia ja ne epäonnistuivat. Sen vuoksi päätimme keskittyä vihanneksiin ja perunaan, Markku kertoo.
Tila siirtyi heti alkumetreillä luonnonmukaiseen viljelyyn. Luomu oli silloin uutta ja Lievoset olivat alansa pioneereja tällä seudulla.
Mitta tuli täyteen
Pariskunta alkoi harjoittaa luomuviljelyä ammatikseen. Touhu laajeni torikaupasta tukku- ja markettimyyntiin. Perunaa ja porkkanaa kasvoi lähes parinkymmenen hehtaarin alalla, ja tila tuotti myyntiin noin 300 tonnia vuodessa.
Viljelyä jatkettiin aina vuoteen 2001 saakka. Sitten vastaan tuli vastoinkäymisiä, jotka sammuttivat työn ilon: Tuomiojan vuokramaiden vuokrasopimus päättyi, Tuula väsyi loputtomaan pakkaamiseen ja viimeinen niitti oli Inexin päätös laskea luomuporkkanan hinta vuoden 1994 tasolle.
– Silloin me päätimme, että nyt lopetamme. Se meni niin raskassoutuiseksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna laajentamiskuvio oli virhe. Kyllästyimme olemaan tukun renkejä, Markku miettii.
Viimeiset juurekset pakattiin ja pakkauskoneet myytiin uusille isännille. Pellot muuttuivat hevosten laitumiksi, ja toimeentulo alettiin hakea tilan ulkopuolelta.
– Tuli yli kymmenen vuoden paussi, jolloin emme viljelleet mitään syötävää.
Paluuta entiseen
Muutama vuosi sitten viljelyä alettiin taas käynnistellä sen verran, että satoa saatiin omiin tarpeisiin.
– Alkoi tuntua pöljältä ostaa kaikkea kaupasta kun tiesi, että osataanhan me itsekin kasvattaa, Tuula hymähtää.
– Ja kyllähän me tykätään, että nämä ovat maukasta ja hyvälaatuista tuotetta. Ostoperunoissa ei ole makua samalla tavalla, Markku jatkaa.
Pikkuhiljaa viljelykset ovat taas laajentuneet, mutta touhu on pysynyt harrastuksenomaisena. Viljelyssä on puolen hehtaarin kokoinen ala, jossa luomun periaatteita on jalostettu omaan ideologiaan sopivammaksi. Kaikki on tuotettu kateviljelyn menetelmällä, eikä maa ole nähnyt traktoria tai lietelantaa aikoihin.
Tuulan mukaan heinäkate on osoittautunut kasvien kannalta hyväksi: se tukahduttaa rikkakasvuston, saa pieneliöstön toimimaan ja estää maata liettymästä.
– Kateviljely kuitenkin vaatii sen, että kaikki on tehtävä käsin, joten se toimii vain pienemmällä alalla. Luonnon ehdoilla me näitä kasvatetaan. Tilan sisällä kierrätetään paljon ja mahdollisimman vähän ostetaan ulkopuolelta.
Tällä plantaasilla elää ajatus luonnonmukaisuudesta ja mahdollisimman vähäisestä hiilijalanjäljestä ja luonnonvarojen kuluttamisesta – aivan kuten aikanaan, kun Lievoset aloittelivat luomun parissa.
– Viljelyn luonnonmukaisuus merkitsee meille paljon. Tämä on ollut meille paluuta siihen entiseen, Lievoset summaavat yhdessä.
