Viimeinen työviikko Siikkiksessä käynnistyi. Pieni haikeus kolkuttaa takaraivossa, mutta viimeistään perjantaina saattaapi olla tippa linssissä.
Nämä ovat olleet kaiken kaikkiaan mahtavat kolme kuukautta, joiden aikana olen paitsi oppinut paljon, myös löytänyt itsestäni uusia puolia ja taitoja. Autolla ajamiseen on tullut varmuutta, kiitos juttukeikkojen. Vieraille ihmisille puhuminen alkaa olla hieman luontevampaa kuin kuukausia sitten, ja on sanomattakin selvää, että myös kirjoitustaito on kehittynyt huimasti.
Työporukka on ollut mahtava ja joka aamu on ollut mielekästä tulla töihin, huonojen yöunienkin jälkeen. Ei ole tarvinnut pelätä saavansa huutia pienestä myöhästymisestä.
Aionko jatkaa näissä hommissa valmistumisen jälkeen? Ehkä. Vastikään hain toisen alan koulutukseen. Haluan kokeilla, mikä homma tuntuu oikealta ja mikä olisi parempi ajankohta paikasta paikkaan loikkimiselle kuin nuoruus?
Toimittajan ammatti on menevää ja vaikka hiljaisia päiviä on toisinaan, aina on jotain tekemistä. Pieni sosiaalinen arkuus ainakin hidasti meikäläistä aluksi, kun meni yksin jututtamaan ennestään tuntematonta ihmistä ja taitaa hidastaa edelleenkin.
Mitä opin, ammatillisten taitojen lisäksi? Tee töitä unelmiesi eteen. Älä nyhjää nurkassa ja odota, että sinulle annetaan hommia, vaan mene itse kysymään niitä. Jos sinulla on ideoita, heitä ne kehiin. Jos jotain on epäselvää, kysy. Harjoittelijan ei odoteta olevan rautainen ammattilainen. Virheet eivät ole rangaistuksia, vaan opetuksia. Kaikille sattuu mokia, niin aloittelijoille kuin vuosia hommia tehneille.
Tästä on hyvä jatkaa.